En ole ollenkaan mikään terveysintoilija. Uskon vanhaan totuuteen: Kohtuus kaikessa. Minulla tuo kohtuus ei vaan tunnu pysyvän lapasessa missään asiassa. Ruoan suhteen sain avun lihavuusleikkauksesta, jonka jälkihoitoon kuuluu lisäravinteiden käyttö lopun elämää. Pakollisia ovat B12, D-vitamiini, kalkki ja monivitamiini. Mitään näistä en ole aiemmin käyttänyt, mutta nyt on pakko. Ruoka-annokset ovat liian pieniä takaamaan riittävät määrät vitamiineja ja hivenaineita. Pitoisuuksia ja imeytymistä tarkkaillaan säännöllisillä verikokeilla. Maalaisjärkikin sanoo, että kyse on vakavasta asiasta, varsinkin kun kuulun jo ehtoopuolen porukkaan.
Huvittavaa on se, että voin syödä epäterveellisesti ja yksipuolisesti, koska pillerit pitävät huolen “terveellisyydestä”. Omakohtainen kenttätutkimus todisti, että näin on. Jäin nimittäin koukkuun Tarjan vappuna valmistamien maukkaiden munkkirinkilöiden vuoksi ko. tuotteeseen, jota kätevästi löytyy Lidlistä. Koska minun on tehtävä valinta ruoan ja munkkirinkilän välillä, molempia ei mahdu, valitsin munkkirinkilät melkein kahden kuukauden ajan. Veriarvot pysyivät loistavina. Vähän kyllä jännitti, että jään rikoksestani kiinni.
Niillä ihmisillä, jotka pysyvät kohtuudessa ei ole yleensä ongelmia. Ikääntyvällä porukalla sen sijaan ongelmia on. Minusta tuntuu omalla kohdallani, että moni aine kuten viljat, maitotuotteet, liha ym. aiheuttivat ongelmia paitsi määrän vuoksi myös kuluneen ajan vuoksi. Vuosikymmenet olivat tehneet tehtävänsä vatsassa ja suolistossa. Nyt voin jälleen syödä halutessani kaikkea, sillä määrät ovat pienet.
Koska valmistan itse ruokani käytän nettiä apuna reseptejä etsiessäni, mutta myös valmistustapojen vuoksi. Sitä helposti jämähtää omiin tottumuksiinsa ja tapoihinsa, eikä se tunnu nyt ollenkaan mielekkäältä, kyllästyn ja siirryn helposti huonoihin valintoihin. Käytän myös Duodecimin terveyskirjastoa, josta löytyy luotettava, riippumaton ja ajantasainen tieto terveydestä ja sairauksista.
Terveyskirjaston artikkelit ja ohjeet ovat asiantuntijoiden laatimia ja perustuvat Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin tuottamiin kansallisiin hoitosuosituksiin ja Kustannus Oy Duodecimin julkaisemiin lääkäreiden käsikirjoihin. Terveyskirjaston sisällöt täydentyvät ja kehittyvät jatkuvasti uusien päivitysten myötä. Artikkelien sisältö on tarkoitettu tukemaan kansalaisia oman terveyden hoitamisessa. Hoitovastuu kuuluu minulle.
Mielessä on pyörinyt kerran facessa puheeksi tullut vitamiinien katoaminen keitettäessä. Löysin hyvän artikkelin “Vitamiinit ja ruoanvalmistus”, jossa oli itselleni asioita, jotka luulin tietäväni – en tiennyt. Että sitä onkin siunaantunut valtava määrä tietoa, joka on aivan hölönpöppöä. Kuumentamisen vaikutukseen sanoo artikkeli näin:
“Sekä tuoreet että kypsennetyt kasvikset ovat ravitsemuksellisesti hyödyllisiä, vaikka kuumentaminen vähentääkin C-vitamiinin ja folaattien määrää ruoassa. Folaatti on B-ryhmän vitamiineihin luettu ravintoaine, joka esiintyy ravinnossa monenlaisina yhdisteinä. Aktiivinen muoto aineenvaihdunnassa on tetrahydrofolaatti. Erityisvalmisteissa ja elintarvikkeita täydennettäessä käytetään puhdasta foolihappoa. Folaatin puutteen tunnettu oire on anemia.
Kasvisten, marjojen ja hedelmien nauttimista tuoreina painotetaan yleisesti sen takia, että niistä saataisiin talteen kaikki vitamiinit. Käsitys perustuu lähinnä C-vitamiinista tehtyihin tutkimuksiin, joissa on todettu, että pitkäaikainen kuumentaminen voi tuhota jopa yli puolet ruoan sisältämästä vitamiinista. Säilöminen vaikuttaakin aina jonkin verran C-vitamiiniin. Nopea ja lyhytaikainen kuumennus ja varsinkin pakastaminen hajottavat vähemmän C-vitamiinia, ja sokerin käyttö säilönnässä auttaa säilyttämään myös C-vitamiinin. Kasvisten säilyttäminen pitempään huoneenlämmössäkin, varsinkin auringonvalossa, pienentää niiden C-vitamiinipitoisuutta. Kauan on tiedetty, että perunoiden C-vitamiinipitoisuus pienentyy vähitellen kellarissa talven aikana.
C-vitamiinin ohella myös ravinnon folaatit kärsivät selvästi kuumentamisesta. Keitetyn tai paistetun ruoan folaattipitoisuus on 30–50 % pienempi kuin tuoreen. Silti ruisleipä on paistamisesta huolimatta yksi suomalaisen ruokavalion tärkeimpiä folaatin lähteitä. Pääosa folaateista saadaan kuitenkin vihanneksista, juureksista, marjoista ja hedelmistä.
Muiden vitamiinien osalta tietoja kuumentamisen vaikutuksista on vähemmän. Kuumentaminen on vaikuttanut vaihtelevasti tiamiinin ja riboflaviinin määriin, ja sen merkitystä on pidetty melko vähäisenä. Viljavalmisteet, liha ja kala, jotka yleensä nautitaan kypsennettyinä, ovat tärkeitä B-ryhmän vitamiinien ja monien rasvaliukoisten vitamiinien saannille. Valmistusmenetelmien muuttaminen tuskin vaikuttaisi merkittävästi näiden vitamiinien saantiin, mutta saattaisi aiheuttaa uusia ongelmia esimerkiksi ruoan säilyvyyden ja hygieenisen turvallisuuden kannalta.
Karoteenit, joista muutamat ovat A-vitamiinin esiasteita, imeytyvät yleensä huonosti kasviksista ja juureksista. Tähän pulmaan ruoan kypsentäminen kuumentamalla näyttää tarjoavan apua. On todettu, että beetakaroteeni imeytyy paremmin keitetystä ja muhennetusta porkkanasta kuin raa’asta porkkanasta. Myös tomaatin lykopeeni on paremmin hyväksikäytettävää kypsennetyssä ruoassa ja jopa teollisesti prosessoiduissa tuotteissa, kuten ketsupissa, verrattuna tuoreeseen tomaattiin.
Ruoan kuumentaminen vaikuttaa siten eri tavoin eri vitamiineihin. Monipuolinen sekaruoka koostuu sekä kypsennetyistä että tuoreista elintarvikkeista. Tällaisessa yhdistelmässä ruoanvalmistuksen aiheuttamat hyödyt ja haitat korjaavat ja täydentävät toisiaan, ja kokonaisvaikutus on edullinen saannin riittävyyden kannalta. Ongelmallisimman vitamiinimme D-vitamiinin saantiin ruoanvalmistuksella ei ole merkittävää vaikutusta. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä on suositeltavaa nauttia päivittäin, ja jo makuasioiden takia osa niistä varmasti halutaan nauttia tuoreina. Jos C-vitamiinin tai folaattien saantiin on syystä tai toisesta tarvetta kiinnittää erityistä huomiota, on tuoreiden kasvikunnan tuotteiden osuutta ruokavaliosta hyvä korostaa.”
Lopuksi oma versio Gazpachosta, joka on andalucialainen kylmä keitto. Keitto on yleinen ruokalaji koko Espanjassa , Portugalissa sekä monissa Latinalaisen Amerikan maissa. Alkuperäinen gazpacho oli leipäkeitto, joka valmistettiin yhdistämällä kuivahtanutta leipää, valkosipulia, oliiviöljyä, suolaa ja viinietikkaa. Tomaatti ja paprika yleistyivät gazpachon aineksina vasta Kolumbuksen löydettyä Amerikan.
Ainekset:
kypsiä tomaatteja tai tomaattimurskaa
mieleistä sipulia (voi jättää pois)
mieleistä öljyä maun mukaan (itse laitan hyvin vähän)
paprikaa maun mukaan
mieto punainen chili
pala kurkkua
valkosipulinkynsiä maun mukaan
tomaattipyrettä
loraus Balsamico-etikkaa
ripaus suolaa ja sokeria
vettä
Kaikki sekaisin blenderissä. Kannattaa maistella mikä tuntuu suussa parhaalta ja jättää pois jos ei maistu mieleiseltä. Mikään ei myöskään estä laittamasta sekaan omia ideoita. Toisinaan laitan palan leipää, mielestäni molemmat sopii, tumma sekä vaalea leipä.
Lähteet:
terveyskirjasto.fi
Sari Kuoppala 