Yleinen – Sivu 3 – Sari Kuoppala

Harmaata taloutta, liikenneympyröitä ja nokkahuiluja

Toipuminen eteni vauhdilla sekä fyysisesti että henkisesti, mutta myös hengellisesti. Sain herätä aamuisin ilman stressiä yhtään mistään. Tai no, kylmyys oli hyytävää herätessä, mutta muuten ei ollut valittamista. Toipumisprosessiin kuuluu erilaisia toimenpiteitä ja minä otin tavakseni sytyttää kynttilän ja kirjoittaa kymmenen asiaa, joista olen kiitollinen. Se virittää kummasti uuteen päivään oikean asenteen. Mikään ei ole niin terveellistä kuin kiitollisuus.

Salilta tullessa menin kauppoihin. Coinissa on useita kiinakauppoja, joista saa ostaa halvalla kiinaroinaa. Koska olin jo opetellut minimalistista elämää, en enää keksinyt mitään ostettavaa. Jos en välttämättä jotain tarvinnut en mitään myöskään ostanut. Ostoksia tehdessä myymälöissä ja maatalousliikkeissä, joista hain polttopuita, huomasin ihmisten käyttävän paljon käteistä rahaa. Vähitellen ymmärsin, miksi Espanja on Euroopan viidenneksi suurin harmaa talous. Pimeä käteiskauppa ja työvoima takaa jatkumon tuolle touhulle. Nyt ei sitten ollenkaan pidä ajatella, että olen puhdas pulmunen. Vuosikymmenet sain koiranäyttelypalkkioita, joista en maksanut veroja vaikka olisi pitänyt. Ensin en tiennyt asiasta, mutta kun sain tietää, jatkui meno vielä aikansa. Espanjassa näyttää tilanne surulliselta kansantalouden näkökulmasta ja pelottavaa on edes ajatella, minkälainen kohtalo on valtavalla pimeällä työvoimalla, jotka taatusti tekevät todella pienellä palkalla töitä. Niin kauan kun turisteja riittää on hommia, mutta heikompien suhdanteiden aikana on tilanne toinen. Mafia pyörittää edelleen varjotaloutta ja huono-osaisuus on mittavaa. Espanjassa on myös vaikea huumetilanne. Sosiaaliapu ei saavuta kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, jotka apua tarvitsisivat.

Ajatukset kirkastuivat terveyden kohentuessa, ja aikaa riitti ympäristön tarkkailuun, netistä löytyy tietoa lisää. Aloin olla sama ihminen kuin ennen. Se tarkoitti sitä, että minulla virikkeet ja tekeminen kävivät riittämättömiksi ja siksi starttasi tutkijamoottori. Minulle on luontaista havainnoida aivan kaikkea, sitäkin mitä en halua. Onneksi kirjallisuutta on saatavana sähköisenä, joten voin pysytellä asiatasolla.

Espanjassa on loistava liikennekulttuuri. Liikenne soljuu ympyrästä ympyrään rauhallisesti, eikä kukaan kaahaile tai ohittele. Villi veikkaus, että sakot ovat toista luokkaa kun meillä. Erinomainen systeemi, jossa jalankulkija on todellakin se, jota kaikki muut väistävät. Suojatien kohdalle ei auta seisahtaa muuten vaan, sillä silloin pysähtyy liikenne. Olin liikenteessä aamuruuhkan aikana ja täytyy sanoa, että tuo systeemi esti myös liikenteen ruuhkautumisen. Fuengirolan ja Malagan aamuruuhkat eivät ole mitään verrattuna Suur-Helsinkiin, jossa asuu nykyään jo puolitoista miljoonaa ihmistä. Liikennettä piisaa ja liikennekulttuuri on edelleen ikävä verrattuna moneen muuhun maahan. Tilannenopeudet ydinkeskustassakin ovat meillä aivan liian kovat – Espanjaan oppimaan. Itsekkyyden kulttuuri on Suomessa monin paikoin lisääntynyt, ja se takaa ongelmia myös liikenteessä.

En ollut matkaillut Espanjassa koskaan (lukuunottamatta Teneriffan matkaa 6-vuotiaana), sillä se ei ollut jostain syystä kiinnostanut minua millään tavalla. En ole lomamatkailija, joka lähtee lämpöön ottamaan aurinkoa, bilettämään, syömään tai juomaan tai mitään muutakaan sen suuntaista. Tajusin aika nopeasti, miten onnekas olin, kun sain asunnon vuorilta enkä Fuengirolasta, joka oli alkuperäinen suunnitelmani. Fuge osoittautui tylsäksi kyläksi, joka on rakentunut pienen kalastajakylän paikalle turisteja varten. Varsinaista Espanjaa se ei juurikaan edusta. Rakentaminen näkyi jatkuvan kiivaana, ja kartalta katsoen tuhat kilometriä rantaviivaa onkin turistirysäksi rakennettu. Ilmasto on ihanteellinen, jos ei meidän keleistä pidä, ja suurelle joukolle ihmisiä riittää se, mitä siellä on tarjolla. Tekemistä minun kaltaiselleni ihmiselle ei ole tarpeeksi.

Kiertelin Niemisten matkassa. Veli on yksi harvoista kuljettajista, joiden kyydissä on miellyttävä istua, ja muutenkin oli mukavaa viettää aikaa yhdessä. Suurta hupia oli reseptilääkkeiden metsästys apteekista toiseen. EU vaati Espanjankin laittamaan vahvat kipulääkkeet reseptille, sillä niitä päätyi valtavia määriä laittomaan katukauppaan pitkin Eurooppaa. Fugessa sai hyvänä päivänä joka toisesta apteekista paketin ilman reseptiä edelleen. Lopulta menin suomalaiselle lääkärille hakemaan reseptejä. Todellakin reseptejä, sillä jokaiselle kahdenkymmenen kappaleen paketille piti olla oma reseptinsä. Isompia paketteja ei ollut. Yksityiset lääkärit joutuivat näin toimimaan, mutta kunnallisella puolella on korttisysteemi, eli kortilta näkee lääkkeet ja muut tiedot, papereita ei tarvita.

Aishan kanssa ajelimme ympäristössä kahdestaan, ja nautin suunnattomasti maisemista. Vuoret ovat ihmeellisen kauniit. Kylät sen sijaan ovat samanlaisia, kun on yhden nähnyt on nähnyt kaikki. Lisäksi minulla oli vaikeuksia nousta jyrkkiä mäkiä jalan, kotikylässä oli niitä riittämiin, ja sielläkin valitsin loivimmat reitit. Mäet auttoivat kyllä jalkojen lihaksia vahvistumaan entisestään.

Jouluksi Niemiset lähtivät Suomeen lastensa ja lastenlastensa luokse, ja me Aishan kanssa jäimme hoitamaan taloa ja Lumia. Mahtava joulu, vaikka olinkin osan aikaa sairaana. Koirien kanssa ilman ihmisiä sopii minulle hyvin. Piha oli hieman liian pieni isoille vinttikoirille juoksemiseen, mutta aamuyön tunteina ne viihtyivät siellä puuhastelemassa omia juttujaan. Ne tulivat välillä katsomaan missä olen, ja sitten silmät palaen juoksivat takaisin pimeyteen touhuihinsa.

Espanja itsessään on vanhoillinen maa monessa suhteessa. Arjessa näkyy epätasa-arvo edelleen miesten ja naisten välillä. Lainsäädäntö on ikivanhaa eikä sitä olla saatu muutettua parlamentaarisesti oikein mitenkään. Monella on väärä käsitys EU:n mahdollisuudesta määrätä yksittäisten maiden laeista. Kullakin maalla on omat lakinsa ja parlamentaarinen systeeminsä. Tiesin jo etukäteen naisten surkeasta asemasta, mutta onhan sen keskellä eläminen ihan oma juttunsa, vaikka se ei suoraan minua koskenutkaan (mitä nyt paria selkkausta kuntosalilla). Paras esimerkki naisen asemasta oli ensimmäisenä viikonloppuna Malagan koiranäyttelyissä. Pääosin koiria esittelivät miehet. Mikäli kehässä oli naisia, he olivat naapurimaista tai kauempaa. Ryhmäkilpailuissa voittaneita koiria esittivät miehet, ja jos oli mahdollista valita espanjalainen rotu voittamaan, se myös valittiin. Best in show oli espanjanmastiffi. Hyvin vähän näytti olevan espanjalaisia naisia keskeisissä rooleissa noiden kahden päivän aikana. Tiedän ja tunnen hyvin koiraharrastuksen korruption, mutta tuolla se meni jo aivan omalle tasolleen, joka näytti varsin koomiselta. Se siitä, jokainen voi tarkastella lainsäädäntöä jos kiinnostaa esimerkiksi perheoikeus.

Minä asuin Calle Julio Romero de Torres 33:ssa, jota vastapäätä oli, joen toisella puolella, kaksi ala-asteen koulua. Koulut olivat musiikkipainotteisia, ja perjantaisin oppilaat kokoontuivat koulun kentälle laulamaan ja soittamaan. Pidin suunnattomasti satapäisen lapsilauman esityksistä. Minähän istuin aitiopaikalla omalla patiollani. Eräänä perjantaina he esittivät nokkahuiluilla John Lennonin Imaginen. Se oli veret seisauttavan hieno esitys. Toistasataa lasta veti tarkasti nuotilleen tuon biisin. Näin Coinissa parani kouluaikojen nokkahuilutraumakin.

Lanttulooraa ja punajuurisoppaa

Jouluruokien ehdoton ykkönen on lanttulaatikko tai lanttuloora, kumpikin käytössä. Lapsesta saakka se on ollut herkkua ja sen syöminen on alkanut heti, kun sitä kauppoihin ilmestyy. Vuosikaudet olen pääasiassa ostanut valmista, mutta nyt innostuin sitäkin tekemään itse.

Lanttu palasiksi ja kiehumaan. Joukkoon laitoin hieman suolaa, fariinisokeria, tuoretta inkivääriä ja valkopippuria. Kun lantut olivat kunnolla pehmenneet soseutin ne, lisäsin joukkoon hieman korppujauhoja, leseitä ja uutta tuttavuutta Alpron soijakermaa. Suttu voideltuun vuokaan 175 asteeseen puoleksitoista tunniksi ja sitten syömään. Aivan mielettömän hyvää! Ensi kerralla kokeilen ruisjauhoilla ja muskotilla.

Punajuuria sain kaverilta ja päätin valmistaa niistä soppaa. Kurkkasin reseptiä chocochilin sivulta, joka on yksi parhaista suomalaisista ruokablogeista. Hieman muutin alkuperäistä reseptiä mausteiden osalta siten, että korianterin siemenet vaihdoin savustettuun paprikajauheeseen. Alkuperäinen resepti löytyy https://chocochili.net/2011/11/punajuuri-kookoskeitto/ 

Tässä toimi myös tuo soijakerma jos ei pidä kookoksesta.

Pinnalle murskattua etikkapunajuurta ja ääntä kohti.

Punajuuria

Sipulia

Valkosipulia

Kasvislientä

Jeeraa

Savustettua paprikajauhetta

Kookosmaitoa tai kermaa

Linssejä

Soseuta valmis keitto ja laita pinnalle kermaa, smetanaa, ruokajugurttia, turkkilaista jugurttia, etikkapunajuurta tai mistä pidät.

Espanjan elämä alkaa

Heräsin pirteänä ensimmäiseen aamuun Coinissa. Aisha oli tullut peiton alle, joka oli ihan ensimmäinen kerta. Olin valinnut meille alakerran makuuhuoneen, sillä portaat yläkertaan eivät olleet koiralle sopivat. Venyttelin hetken ja nousin ylös. Salamana takaisin peittojen alle. Selvisi syy koiran käytökseen – kämppä oli jäätävän kylmä. Villasukkaa ja -paitaa päälle, kahvia keittämään ja asennetta peliin.

Olin edellisenä päivänä saapunut Niemisten kanssa uuteen kotiin, joka osoittautui todella kauniiksi kaupunkitaloksi Coinin laidalla. Britti-isännät olivat rakentaneet hylsystä hyvällä maulla ihanan asunnon, jossa varmasti viihtyy. Tarja ja Veli olivat tinkineet vuokran siten, että se oli noin puolet stadin vuokrasta. Lisäksi tuli sähkö, joka on Espanjassa kalliimpaa kuin Suomessa, ja vesi, joka on aikalailla saman hintaista. Coinin kaupungissa oli sähkö ilmaista klo 16-18, ja silloin pistin pesukoneet päälle, uunia tai mikroa eivät sulakkeet kestäneet. Puitteet vaikuttivat nyt oikein kivoilta verrattuna litimärkään taloon Unkarissa.

Koska olin edelleen helsinkiläinen oli minulla oikeus Areenan lähetyksiin. Kahvia juodessa katselin aamuohjelmaa. Sitten kiskoin Aishan peittojen alta ja lähdimme kiertelemään tyhjää kaupunkia. Espanjassa aamu oli vasta paljon myöhemmin, kuin mihin olin tottunut. Kuntosalikin aukeaisi vasta kello kahdeksan, jolloin normaalisti olin jo päättelemässä treeniä. En halunnut muuttaa tapojani, sillä rakastan aamuja. Hiljalleen heräilevässä kaupungissa oli mukavaa kuljeskella, joskin Coin on niin pieni, että se oli viikossa kuljettu joka suuntaan ja ristiin rastiin.

Muutaman päivän asettumisen jälkeen hankin salikortin. Se oli aikalailla saman hintainen kuin meillä, mutta siihen sisältyi myös spa-alue. Siellä oli pieni ja matala uima-allas, jossa ei voinut vesijuosta ja uiminenkin oli turhauttavaa. Tein siis joka aamu kunnon treenin ja sitten makoilin porealtaassa ja höyrysaunassa. Höyrysauna käynnistettiin kun lopettelin treeniä, joten sinne tuli kuumaa höyryä kunnolla. Jos sinne meni myöhemmin, ei tullut kuin ärtyneeksi kosteasta erittäin vähähöyryisestä tilasta, jossa kaakeli-istuimetkin viilenivät ikäviksi. Spa-alueella oli muitakin saunoja, mutta löylyn heittäminen oli ehdottomasti kielletty, sillä se on vaarallista terveydelle. Porukoilla oli hauskaa, kun kerroin olevani suomalainen ja selvinneeni hengissä kuusikymmentä vuotta löylyistä huolimatta.

Kuntosalielämä oli oikein mukavaa ja aamulla oli kuten kotimaassakin, mummot ja papat enemmistönä. Ryhmäliikuntoihin tuli nuorempaa väkeä kyllä, mutta vasta kello yhdeksän, sillä kahdeksalta oli aivan liian aikaista. Sali oli kaupungin toisella laidalla, neljän kilometrin päässä, ja matkalla havaitsin maatalous- ja tukkuliikkeiden avanneen ovensa jo aikaisemmin. Paikallisten ikäihmisten lisäksi, myös muut, britit ja hollantilaiset, aloittivat aamunsa aikaisin salilla. Meno oli siis ihan samaa kuin kotona ja Kaposvarissa.

Tein jälleen itselleni suunnitelman kalenteriin kuinka etenen. Minullahan oli etelään muuttooni, ahneuden lisäksi, motiivina terveyden palauttaminen siinä määrin kuin se olisi mahdollista. Siksi oli jälleen laadittava suunnitelma. Näitä kaikenlaisia kuntokuureja ja muita #pienimuutospäivässäoletmitäsyötjaketoilekilothelvettiin menetelmiä tarjotaan tasaisin välein erilaisissa medioissa. Lisäksi käytetään modernia psykologiaa, jonka mukaisesti ei pahoiteta kenenkään mieltä, eikä siis sitten sanota yhtään mitään. Totuus on se, että jos aikoo mitään saavuttaa pitää ylittää mukavuusalueensa rajat ja tehdä kuten viisaammat sanoo. Olen keskustellut usean turhautuneen lääkärin ja ravitsemusterapeutin ja fysioterapeutin ja personal trainerin jajajaja kanssa, jotka eivät voi sanoa riittävän suoraan tai jos sanovat, asiakkaat vetävät herneen nenään. Minäkin olen ollut sellainen, mutta sitten koitti päivä, jolloin katsoin peiliin ja jouduin toteamaan, että lukuisat ammattilaiset olivat tienneet minua paremmin minun asiani. Olin joutunut siihen tilanteeseen, että rehellisyys itselleni olisi ainoa avain onneen. Kaikki sitkut ja mutkut ja muut tekosyyt oli syytä heittää ikkunasta ulos.

Ensimmäinen on aloitus. Kaikkihan oli aina alkanut seuraavana maanantaina, siihen tuli muutos. Kun kirjoitin ensimmäistä suunnitelmaani, se alkoi samana päivänä. Sitten se ikiaikainen tekosyy, “kun ei oo ketään kaveria”. Mikä hemmettiä sillä kaverilla tekee kun on kyse minun terveydestäni. Ensinnäkin treeni heikkenee kun pitää höpötellä kaverin kanssa. Toiseksi, jos kaveri ei syystä tai toisesta tulekaan, niin koko treeni jää tekemättä. Näppärä tekosyy ja valheiden valhe on vierittää syy kaverin niskoille. Tai puolison. Sekin on syvältä, että omaan juttuunsa vangitsee ja pakottaa puolison ja/tai muun perheen. Kyllä se on ihan ihmisen oma asia hoitaa itsensä, ja on todella ikävää kontrollointia tehdä muista uhreja. Lisäksi on erittäin terveellistä viihtyä hetki itsensä kanssa. Jos se on hyvin vaikeaa, voi olla hyödyllistä pohtia miksi näin on.

Minä käytän kalenteria, jossa on viikkoaukeama. Suunnitelma laaditaan siihen kykyjensä mukaisesti. Ei pidä haukata liian suurta palaa, ja jos on ollut vuosia liikkumatta, kannattaa aloittaa pienin askelin, mutta riittävän usein. Salia ainakin kolme kertaa viikossa, ja vasta vähintään kuukauden säännöllisen treenin jälkeen, voi odottaa sen muuttuvan mukavaksi. Kroppa rääkyy kyllä ensin vastaan ja väsymys voi tulla yllätyksenä, mutta lopulta treeni kääntyy piristäväksi. Juuri siitä syystä on meitä aamutreenaajia. Kannattaa käyttää muuten värikyniä suunnitelmiin, jollain ihmeen tavalla ne toimivat aivoissa siten, että toiminta lähtee tehokkaammin käyntiin.

Koska olen aloittanut itse pohjalta, 46-vuotiaana ihan ensimmäisen kerran koskaan, voin sanoa, että jos ei ole kokeillut ei kannata tulla sanomaan, ettei pelitä. On eri asia jos ei halua, viitsi tai ei muuten vaan kiinnosta. Nekin on ihan ok, sillä meillä on vapaus omiin valintoihimme. Ihmiset ovat yksilöitä, joten motiivitkin ovat erilaisia. Minä en halunnut vielä kuolla. Lisäksi toipumisen myötä avautui mahdollisuus onnelliseen elämään. En ole koskaan kokenut olevani varsinaisesti onneton, mutta missään nimessä en ole ollut onnellinenkaan, ja se on johtunut ainoastaan ja vaan siitä, etten ole vähääkään arvostanut itseäni – saati sitten rakastanut. Sen ymmärtäminen, ettei onni ja onnellisuus tule muilta ihmisiltä vaan meistä itsestämme, on kaiken avain. Siksi treenaan itselleni, vaikka on mukava välillä höpötellä kavereiden kanssa salilla ja altaassa. Altaassa varsinkin, jos ei ole tarkkana, treeni heikkenee kellumiseksi, kun juttelee kavereiden kanssa.

Kuntosalin vieressä on maatalouskauppa Vivero, josta saa polttopuita. Se on alettava lämmittämään olohuoneen uunia, jonka lämmön seinässä oleva tuuletin kuljettaa muualle asuntoon. Lisäksi hankin pienen lämmittimen makuuhuonetta ja kylpyhuonetta varten. Tästä se lähtee elämä Espanjassa.

Gazpacho à la mä ja muita ajatuksia

En ole ollenkaan mikään terveysintoilija. Uskon vanhaan totuuteen: Kohtuus kaikessa. Minulla tuo kohtuus ei vaan tunnu pysyvän lapasessa missään asiassa. Ruoan suhteen sain avun lihavuusleikkauksesta, jonka jälkihoitoon kuuluu lisäravinteiden käyttö lopun elämää. Pakollisia ovat B12, D-vitamiini, kalkki ja monivitamiini. Mitään näistä en ole aiemmin käyttänyt, mutta nyt on pakko. Ruoka-annokset ovat liian pieniä takaamaan riittävät määrät vitamiineja ja hivenaineita. Pitoisuuksia ja imeytymistä tarkkaillaan säännöllisillä verikokeilla. Maalaisjärkikin sanoo, että kyse on vakavasta asiasta, varsinkin kun kuulun jo ehtoopuolen porukkaan.

Huvittavaa on se, että voin syödä epäterveellisesti ja yksipuolisesti, koska pillerit pitävät huolen “terveellisyydestä”. Omakohtainen kenttätutkimus todisti, että näin on. Jäin nimittäin koukkuun Tarjan vappuna valmistamien maukkaiden munkkirinkilöiden vuoksi ko. tuotteeseen, jota kätevästi löytyy Lidlistä. Koska minun on tehtävä valinta ruoan ja munkkirinkilän välillä, molempia ei mahdu, valitsin munkkirinkilät melkein kahden kuukauden ajan. Veriarvot pysyivät loistavina. Vähän kyllä jännitti, että jään rikoksestani kiinni.

Niillä ihmisillä, jotka pysyvät kohtuudessa ei ole yleensä ongelmia. Ikääntyvällä porukalla sen sijaan ongelmia on. Minusta tuntuu omalla kohdallani, että moni aine kuten viljat, maitotuotteet, liha ym. aiheuttivat ongelmia paitsi määrän vuoksi myös kuluneen ajan vuoksi. Vuosikymmenet olivat tehneet tehtävänsä vatsassa ja suolistossa. Nyt voin jälleen syödä halutessani kaikkea, sillä määrät ovat pienet.

Koska valmistan itse ruokani käytän nettiä apuna reseptejä etsiessäni, mutta myös valmistustapojen vuoksi. Sitä helposti jämähtää omiin tottumuksiinsa ja tapoihinsa, eikä se tunnu nyt ollenkaan mielekkäältä, kyllästyn ja siirryn helposti huonoihin valintoihin. Käytän myös Duodecimin terveyskirjastoa, josta löytyy luotettava, riippumaton ja ajantasainen tieto terveydestä ja sairauksista.

Terveyskirjaston artikkelit ja ohjeet ovat asiantuntijoiden laatimia ja perustuvat Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin tuottamiin kansallisiin hoitosuosituksiin ja Kustannus Oy Duodecimin julkaisemiin lääkäreiden käsikirjoihin. Terveyskirjaston sisällöt täydentyvät ja kehittyvät jatkuvasti uusien päivitysten myötä. Artikkelien sisältö on tarkoitettu tukemaan kansalaisia oman terveyden hoitamisessa. Hoitovastuu kuuluu minulle.

Mielessä on pyörinyt kerran facessa puheeksi tullut vitamiinien katoaminen keitettäessä. Löysin hyvän artikkelin “Vitamiinit ja ruoanvalmistus”, jossa oli itselleni asioita, jotka luulin tietäväni – en tiennyt. Että sitä onkin siunaantunut valtava määrä tietoa, joka on aivan hölönpöppöä. Kuumentamisen vaikutukseen sanoo artikkeli näin:

“Sekä tuoreet että kypsennetyt kasvikset ovat ravitsemuksellisesti hyödyllisiä, vaikka kuumentaminen vähentääkin C-vitamiinin ja folaattien määrää ruoassa. Folaatti on B-ryhmän vitamiineihin luettu ravintoaine, joka esiintyy ravinnossa monenlaisina yhdisteinä. Aktiivinen muoto aineenvaihdunnassa on tetrahydrofolaatti. Erityisvalmisteissa ja elintarvikkeita täydennettäessä käytetään puhdasta foolihappoa. Folaatin puutteen tunnettu oire on anemia.

Kasvisten, marjojen ja hedelmien nauttimista tuoreina painotetaan yleisesti sen takia, että niistä saataisiin talteen kaikki vitamiinit. Käsitys perustuu lähinnä C-vitamiinista tehtyihin tutkimuksiin, joissa on todettu, että pitkäaikainen kuumentaminen voi tuhota jopa yli puolet ruoan sisältämästä vitamiinista. Säilöminen vaikuttaakin aina jonkin verran C-vitamiiniin. Nopea ja lyhytaikainen kuumennus ja varsinkin pakastaminen hajottavat vähemmän C-vitamiinia, ja sokerin käyttö säilönnässä auttaa säilyttämään myös C-vitamiinin. Kasvisten säilyttäminen pitempään huoneenlämmössäkin, varsinkin auringonvalossa, pienentää niiden C-vitamiinipitoisuutta. Kauan on tiedetty, että perunoiden C-vitamiinipitoisuus pienentyy vähitellen kellarissa talven aikana.

C-vitamiinin ohella myös ravinnon folaatit kärsivät selvästi kuumentamisesta. Keitetyn tai paistetun ruoan folaattipitoisuus on 30–50 % pienempi kuin tuoreen. Silti ruisleipä on paistamisesta huolimatta yksi suomalaisen ruokavalion tärkeimpiä folaatin lähteitä. Pääosa folaateista saadaan kuitenkin vihanneksista, juureksista, marjoista ja hedelmistä.

Muiden vitamiinien osalta tietoja kuumentamisen vaikutuksista on vähemmän. Kuumentaminen on vaikuttanut vaihtelevasti tiamiinin ja riboflaviinin määriin, ja sen merkitystä on pidetty melko vähäisenä. Viljavalmisteet, liha ja kala, jotka yleensä nautitaan kypsennettyinä, ovat tärkeitä B-ryhmän vitamiinien ja monien rasvaliukoisten vitamiinien saannille. Valmistusmenetelmien muuttaminen tuskin vaikuttaisi merkittävästi näiden vitamiinien saantiin, mutta saattaisi aiheuttaa uusia ongelmia esimerkiksi ruoan säilyvyyden ja hygieenisen turvallisuuden kannalta.

Karoteenit, joista muutamat ovat A-vitamiinin esiasteita, imeytyvät yleensä huonosti kasviksista ja juureksista. Tähän pulmaan ruoan kypsentäminen kuumentamalla näyttää tarjoavan apua. On todettu, että beetakaroteeni imeytyy paremmin keitetystä ja muhennetusta porkkanasta kuin raa’asta porkkanasta. Myös tomaatin lykopeeni on paremmin hyväksikäytettävää kypsennetyssä ruoassa ja jopa teollisesti prosessoiduissa tuotteissa, kuten ketsupissa, verrattuna tuoreeseen tomaattiin.

Ruoan kuumentaminen vaikuttaa siten eri tavoin eri vitamiineihin. Monipuolinen sekaruoka koostuu sekä kypsennetyistä että tuoreista elintarvikkeista. Tällaisessa yhdistelmässä ruoanvalmistuksen aiheuttamat hyödyt ja haitat korjaavat ja täydentävät toisiaan, ja kokonaisvaikutus on edullinen saannin riittävyyden kannalta. Ongelmallisimman vitamiinimme D-vitamiinin saantiin ruoanvalmistuksella ei ole merkittävää vaikutusta. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä on suositeltavaa nauttia päivittäin, ja jo makuasioiden takia osa niistä varmasti halutaan nauttia tuoreina. Jos C-vitamiinin tai folaattien saantiin on syystä tai toisesta tarvetta kiinnittää erityistä huomiota, on tuoreiden kasvikunnan tuotteiden osuutta ruokavaliosta hyvä korostaa.”

Lopuksi oma versio Gazpachosta, joka on andalucialainen kylmä keitto. Keitto on yleinen ruokalaji koko Espanjassa , Portugalissa sekä monissa Latinalaisen Amerikan maissa. Alkuperäinen gazpacho oli leipäkeitto, joka valmistettiin yhdistämällä kuivahtanutta leipää, valkosipulia, oliiviöljyä, suolaa ja viinietikkaa. Tomaatti ja paprika yleistyivät gazpachon aineksina vasta Kolumbuksen löydettyä Amerikan.

Ainekset:

kypsiä tomaatteja tai tomaattimurskaa

mieleistä sipulia (voi jättää pois)

mieleistä öljyä maun mukaan (itse laitan hyvin vähän)

paprikaa maun mukaan

mieto punainen chili

pala kurkkua

valkosipulinkynsiä maun mukaan

tomaattipyrettä

loraus Balsamico-etikkaa

ripaus suolaa ja sokeria

vettä

Kaikki sekaisin blenderissä. Kannattaa maistella mikä tuntuu suussa parhaalta ja jättää pois jos ei maistu mieleiseltä. Mikään ei myöskään estä laittamasta sekaan omia ideoita. Toisinaan laitan palan leipää, mielestäni molemmat sopii, tumma sekä vaalea leipä.

Lähteet:

terveyskirjasto.fi

Matkalla mamuksi Andaluciaan

Sataa kaatamalla, mutta ei auta. E70 kaartaa vasemmalle kohti Genovaa, kello on hieman yli kuusi aamulla, ja minä yritän ajatella ainoastaan Välimerta, kohta se näkyisi. Sade kiihtyy, näkyvyys on surkea. Äkkiä idästä valkenee auringon noustessa. Sade hieman hiipuu ja edessä näkyy sinistä taivasta. Ajaminen ei tunnu niin raskaalta valoisassa vaikka sataakin. Italiassa on ollut satamatta ehkä puoli tuntia kaiken kaikkiaan. Suomalaisena en nyt kuitenkaan aio ahdistua asiasta – sadetta on koettu ennenkin.

Genovan kyltit. Google ohjaa kaupungin läpi kohti Montpellieria ja hetkeksi joudun harhateille. Viidentoista minuutin harharetki tuntuu ikuisuudelta sekavassa Genovassa. Viimein löydän takaisin tielle ja sitten se on edessä – Välimeri.

Mietin ajaessani miksi ihmeessä lähdin matkaan. Saan heti kiinni ahneudesta. Stadissa, ja ylipäätään Suomessa, on eläminen kallista. Omilla valinnoilla voi tietysti vaikuttaa, mutta minä en halua luopua määrätyistä asioista. Haluan asua stadin ytimessä, pitää autoa, matkustaa jos siltä tuntuu, ostaa mieleisiä vaatteita, pitää koiraa, ostaa haluamaani ruokaa jne. Joitakin vuosia aikaisemmin tajusin, että olen omistanut luottokortteja 80-luvulta lähtien. Niitä oli kolme. Mihin ihmeeseen tarvitaan kolmea luottokorttia. En juurikaan katsellut laskuja, ainoastaan maksoin ne. Kun aloin tutkimaan mitä oikein maksan, niin selvisi, että iso summa menee pelkkiin korkoihin. Lisäksi minulla oli paljon yhtä sun toista tavaraa, jotka yhdet sun toiset tavarat omisti Luottokunta. Päätin luopua kaikista korteista, maksaa ne pois ja aloittaa ensimmäistä kertaa elämässäni normaalin taloudenpidon, jossa ensin säästän ja sitten ostan. Olin lueskellut amerikkalaisen velkaneuvojan ohjeita talouden suunnitteluun ja hänen mukaansa velat kannattaa maksaa normaalien lyhennysten mukaisesti, ei siis kerralla, ellei ollut rahaa sitä tehdä. Päätin toimia näin. Ensin kiikutin kortit pankkeihin ja ilmoitin lopettamisesta. S-pankissa sain oikein kehuja viisaasta suunnitelmasta, sillä eläkkeelle jäävät ihmiset ovat joutuneet maksuvaikeuksiin juuri luottokorttien vuoksi, kun tulot ovat pienentyneet. No, minä jo olen eläkkeellä, mutta silti haluan tietää mitä omistan ja mihin minulla on oikeasti rahaa.

Sitten sain päähäni säästämisen. Se alkoi sujua hieman paremmin kun kaksi luottokorteista tuli maksettua. Tosin säästöön jäävä summa kuukaudessa oli älyttömän pieni ja usein se meni autoon tai muuhun yllättävään. Mieleeni juolahti etelän halpa elämä. Laskeskelin, että jotain voisi jäädä tilille jo edullisemman vuokran takia. Muut menot ovat aika pienet, sillä mitä nyt kuusikymppinen enää tarvitsee. Kun Espanjasta ei heti löytynyt sopivaa asuntoa, niin kysyin kaveriltani taloa Unkarista. Tai kysyin, mitä hän haluaa vuokraa yhdestä taloistaan, jota oli tarjonnut jo aiemmin minulle. Vuokra oli niin älyttömän vähän, että päätin lähteä.

Unkari ei kuulu euroon, ja aikalailla heti älysin sen olevan halpatyövoimamaa, missä ihmisten palkat ovat todella surkeat. Lisäksi työn ja tavaroiden arvonlisävero on korkea. Minä siis käytin hyväkseni halpatyövoimamaata, kuten vauraimmat EU-maat tekevät. Hieman kaihersi sisältä. Veroalesta en pääse nauttimaan, sillä verot maksan Suomeen ja vaikka maksaisin ne Unkariin tai Espanjaan, on Suomen valtio tehnyt ko. maiden kanssa sopimukset siten, ettei mihinkään alennuksiin ole mahdollisuutta. Mielelläni maksan veroni Suomeen ja pysyn kansalaisena, sillä mistä sitä tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Asuminen on kuitenkin halpaa samoin bensa ja harrastukset. Lääkärit ja hammaslääkärit olivat myös edullisia. Unkarissa en havainnut räikeästi näkyvää harmaata taloutta, kaikesta sai kuitin ja kaikki hoidettiin säntillisesti ja virallisesti. Varmasti sitä sielläkin on, mutta se ei näy arjessa kovin räikeästi.

Ajattelin säästää muutaman euron tilille, mutta takaisku talon suhteen söi ylimääräistä rahaa, joten en juurikaan hyötynyt kolmen kuukauden aikana muusta kuin, että Pandan suuri huolto oli hieman yli parisataa euroa, kun se koti-Suomessa on yli tonnin.

Olen ylittänyt Ranskan rajan ja sade hellittää hetkeksi. Ilta on hämärtynyt, joten on löydettävä yösija. Ajan hotellin pihaan ja menen kysymään saako koiran kanssa huoneen. Saa, mutta molemmista menee sama hinta, viiskymppiä per nenä. No en kyllä maksa. Ajan oven eteen parkkipaikalle yöksi. Satasen säästö! Bon nuit!

Aamu saapuu ja matka jatkuu pimeässä kohti Barcelonaa. Espanjan rajalla sade loppuu. Pysähdyn huoltoasemalle ostamaan kahvin ja laitan Aishalle myrkkypannan punkkien ja hietasääskien varalta. Tuntuu ikävältä, mutta noiden hyönteisten levittämät sairaudet ovat vielä pelottavampia.

Tie on hieno, mutta ensimmäistä kertaa matkan aikana tietullin maksulaite ei huoli Visa electronia ja minulla ei ole nyt sitä luottokorttia. Ei auta, menen rakennukseen huhuilemaan virkailijaa paikalle, sillä minulla ei ole myöskään käteistä riittävästi. Asia järjestyy pankin maksutositteella, jonka voin maksaa perille päästyäni. Voin pyytää seuraavilta pisteiltä samanlaisen tositteen. Vaivatonta.

Barcelonan kohdalla on jo ilta pimentynyt ja jäämme kiltisti Pandaan nukkumaan hotellin eteen parkkikselle. Maksullisten teiden etu on se, että taukopaikat bensiksineen ja hotelleineen ovat upeat. Siksi en säästä tietulleissa.

Ihana aamu, pimeässä näkyi tähtitaivasta ja bensiksen kahvi on vahvaa ja hyvää. Kävelen Aishan kanssa vähän pidemmän lenkin, kun siihen tällä pisteellä on mahdollisuus. Sitten saan idean säästämisestä ja valitsen rantatien, jolla ei ole tietulleja. Aluksi menee oikein kivasti, mutta vähitellen huomaan, että bensikset on jossain ja koiran ulkoiluttaminen on hankalaa. En halua lähteä etsimään sopivia paikkoja ties mistä, sillä minulla on kiire perille. Lisäksi on sunnuntai ja jos se on kuten Unkarissa, niin täällä on paikat kiinni ja vietetään pyhäpäivää. Siispä uusi suunta google mapsiin ja paluu maksulliselle tielle kohti Granadaa.

Ilta hämärtyy ja lopulta pimenee. Autoja ei juuri näy. Huomaan olevani yksin uudenkarhealla tiellä ympärilläni täydellinen pimeys. Alkaa sataa ja sitten alkaa nousu. Pandan ressukka taistelee kakkosella eteenpäin. Taidan joutua ajamaan koko yön, sillä missään ei näy valon pilkahdustakaan. Vesisade yltyy ja äkkiä edessäni on kaunein valomainos ikinä – Shell. Pihalla oli aaltopellistä kyhätty katos, jonka alle jäämme yöksi. Autosta noustessa jäätävä sade hakkaa kasvoihin vaakatasossa. Pian sade on muuttunut jäämyrskyksi. Aisha jaloittelee vaikean näköisenä, tekee tarpeensa ja haluaa autoon. Huoltoasema on läpi yön auki ja ystävällinen tyttö lupaa päästää minut sisälle jos on tarve, täällä ovet menee lukkoon, ja bensa myydään yöluukulta turvallisuussyistä. Raskaan päivän jälkeen olen unessa kun pää osuu tyynyyn.

Herään maanantaiaamuun todetakseni, että vuorilla on hyytävän kylmä. Taivas on pilvessä ja jatkaessani matkaa pimeys ympäröi meidät jälleen. Yhtäkkiä pilvet ovat tiessään ja joka puolella tähtitaivas valaisee ympäröivän maailman. Autoja ei juuri näy missään kuuden aikaan aamulla. Tähdet ovat suurempia näillä leveysasteille kun koti-Suomessa. Ei tosin Afrikan tähtitaivaan veroisia, mutta upeita silti. Ihailen niiden tuiketta kunnes aurinko tekee niistä taas näkymättömiä.

Tie jatkuu hienona, täällä on EU:n tie-eurot laitettu todellakin teihin. Nyt tajuan, etten pimeydessä nähnyt upeita vuoristomaisemia, mutta ehtiihän sitä kun nyt ollaan täällä asti. Hetken aikaa vielä ajamista kohti Coinia. Pysähdyn vielä tankkaamaan ja jaloittelemaan Aishan kanssa. Paikallinen koira ja kissa tulevat tervehtimään.

Coiniin on useampia sisääntuloja ja onnistun valitsemaan sen, joka vie suoraan Lidlin parkkikselle. Coin on pikkuinen kaupunki vuorilla, joten kaikki asiat ovat lähellä toisiaan. Nousen autosta ja sieltä tulevat Veli ja Tarja. Me olemme Aishan kanssa tulleet uuteen kotiin. Kello on hieman yli yksitoista maanantaiaamuna – takana 3028 km. Siistiä!

Kiasma -nykytaidetta taviksen silmin ja korvin

Olen aloittanut museoilun. Se on museoissa käymistä. Päätin aloittaa sen nykytaiteen museosta Kiasmasta. Se on valmistunut 1998, mutta en ole koskaan käynyt siellä. Miksikö? No ihan siksi, että #ihanturhapuljueivoisvähempääkiinnostaa ja myös siksi, että #nykytaideonsyvältäjaihanturhaatöhertelyä , lisäksi #verorahatvoiskäyttääparemminkin ja #maisemapilattiinaivantäydellisestipitäissaadavahingonkorvauksia.

Olen siis tyypillinen #enolelukenutkirjaamuttaseonihanpaska -ihminen. Suureen ääneen olen tämän kaltaisia ihmisiä arvostellut ja lopulta olen itse juuri samanlainen. Päätin, että siihen tulee muutos, joka alkaa Kiasmasta.

Vaikka kuljen rakennuksen ohi useita kertoja viikossa, vasta sisälle mentyäni tajuan sen suuruuden. Nappaan esittelyn ja lähden saamani ohjeen mukaisesti ylhäältä alas. Siispä hissillä viidenteen kerrokseen.

Astuessani ulos hissistä, vastaani tulee ihanaa musiikkia ja hämärässä tilassa vaikuttavia teoksia. Istun jonkin aikaa pohtimaan kokemustani. Doug Aitkenin ”I only have eyes for you” -näyttelyn installaatiot ovat upeita ja vaikuttavia. Ymmärrän myös, että nämä on koettava henkilökohtaisesti, sillä Installaatio tai installaatiotaide on erityisesti johonkin tilaan tai paikkaan tehtyä taidetta, joka käyttää tilan ominaisuuksia hyväkseen. Lisäksi keskittyessäni huomaan pääseväni sisälle hänen ajatukseensa ihmisestä ja olemisesta.

Laskeudun upeassa rakennuksessa neljänteen kerrokseen äänitaiteilija Mika Vainion teosten äärelle. Tässä vaiheessa ymmärrän, ettei yksi käynti millään riitä. Ensinnäkin viides kerros oli vienyt omasta kapasiteetistani vastaanottaa niin suuren osan, etten jaksanut keskittyä enää samalla tavoin Vainion tuotantoon. Ajatukset eivät myöskään irronneet Aitkenin teoksista siten, että olisin voinut keskittyä seuraavaan. En pakottanut itseäni, sillä asun 1,1 kilometrin päässä, ja voin hyvin tulla pian uudelleen.

Suosittelen Kiasmaa ihan kaikille, mutta älkää vaatiko itseltänne liikaa. Täytyy olla halua ja kiinnostusta tutustua ennakkoluulottomasti johonkin uuteen. Minulle Kiasma on sellainen, ja jäinkin siihen kerrasta koukkuun. Mielelläni maksan veroja.

Muutamia kuvia kerroksista ja näkymästä Mannerheiminaukiolle ja muualle ympäristöön.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiasma

https://kiasma.fi/

Myrskyä päin

Olen seurannut syksyn säitä Euroopassa ja tiedän, että ainakin Italiassa on kovia sateita. Juuri tänään Sloveniassa alkoi talvirengaspakko. Riskillä ajan nyt kesärenkailla. Näitä mietin ajaessani Unkarista kohti Andaluciaa.

Kroatia! Olen saapunut sumuiseen maahan, jossa näkyvyys on nyt huono. Panda joutuu jyrkkien mäkien vuoksi koville. Onneksi ei sada. Saavun Rijekaan, ja sumun paikoin väistyessä, saan ihailla uskomattoman kauniita maisemia. Taivas on sininen, ja edessäni tyrskyää huikean kaunis tummansininen meri vaahtopäineen. Upea paikka.

Sloveniaa on nelisenkymmentä kilometriä ja sade alkaa yltyä. Onneksi on vielä lämpöasteita, ettei jää pääse yllättämään. Kun ylitän Italian rajan, vettä tulee jo kaatamalla. Liikennettä on vähän.

Autolla ajaessa nautin hiljaisuudesta ja omista ajatuksistani. Voisin nimetä ajattelun yhdeksi harrastuksistani. Rankkasateessa ajaessani tulee mieleeni agressiivisuus ja väkivalta, liekö aggressiivinen keli siihen syynä. Minun elämääni ne ovat kuuluneet aina. Aggressiivisuuteni ja väkivaltaisuuteni ovat muodostuneet persoonallisuudesta, perintötekijöistä, ympäristötekijöistä ja kulttuurista, jossa olen elänyt. Jotkin mielenterveyden häiriöt sekä erityisesti samanaikainen alkoholiriippuvuus lisäävät väkivaltaisuutta, näin varmasti on ollut minullakin. Monella väkivaltaisesti käyttäytyvällä on myös jokin persoonallisuushäiriö. Kaikenlainen stressi voi altistaa myös väkivaltaiselle käytökselle. Väkivalta on tällöin opittu toimintamalli stressitilanteessa, josta on vaikea päästä pois. Nämä kaikki koskevat minua tavalla tai toisella.

Aggressiivisuus on myös positiivinen voimavara, joka antaa pystyvyyden, voiman ja rohkeuden tunteen sekä auttaa puolustautumaan koettua vääryyttä vastaan. Sen voi kanavoida harrastuksiin, työelämässä eteenpäin pyrkimiseen sekä itsestä huolehtimiseen. Ongelmaksi aggressio muodostuu, jos tunteet purkautuvat hallitsemattomasti väkivaltana. Aggressio voi myös kanavoitua itsetuhoisuutena ja johtaa itsemurhaan.

Aggression perustunteita ovat esimerkiksi suuttumus, viha, kauhu, kateus, raivo ja mustasukkaisuus. Aggressio voidaan jaotella kolmeen pääluokkaan: passiivis-aggressiivisuus, tuhoava aggressiivisuus (esim. toistuvat raivokohtaukset) ja rakentava aggressiivisuus.

Passiivis-aggressiivisesti käyttäytyvä henkilö ei osaa tai halua ilmaista tunteitaan suoraan. Hän mököttää, pitää mykkäkoulua, piikittelee verbaalisesti tai syyllistää muita omasta kurjuudestaan. Hän saattaa myös manipuloida lempeästi ja hyvää tarkoittaen läheisiään tai muita ihmisiä esim. työyhteisössä tai harrastuksissa. Tällainen henkilö aiheuttaa pahaa oloa ja huokuu negatiivista energiaa ympäristöönsä, minkä ympärillä olevat ihmiset aistivat, ja joihin se vaikuttaa eri tavoin. Passiivis-aggressiivinen käytös voi olla tehokas vallankäytön väline ihmissuhteissa.

Tuhoisa aggressio liitetään väkivallan eri muotoihin, joista yleisimpiä ovat fyysinen, henkinen, verbaalinen, seksuaalinen ja materiaalinen väkivalta. Jos tuhoava aggressio kohdistuu voimakkaasti läheisiin, puhutaan lähisuhde- ja perheväkivallasta. Sitä on esimerkiksi nykyiseen tai entiseen lähipiiriin kohdistuva hallitsematon raivostuminen, fyysinen satuttaminen, jatkuva kontrollointi, suutuspäissään esineiden rikkominen, uhkailu jne.

Väkivaltaisuuden yleisyydestä on vaikea saada tarkkaa tietoa, mutta tutkimusten mukaan joka viides parisuhteessa oleva suomalaisnainen on jossakin vaiheessa elämäänsä kokenut perheväkivaltaa, ja henkirikoksia Suomessa tehdään noin kaksinkertainen määrä EU-maiden keskiarvoon verrattuna. Ei sovi unohtaa, että myös miehet joutuvat parisuhteissa erimuotoisen väkivallan uhreiksi.

Väkivalta yleensä lisääntyy tai muuttuu raaemmaksi ajan kuluessa, jollei henkilö hanki itselleen apua. Muutoksen täytyy kuitenkin lähteä henkilöstä itsestään, väkivallan tekijän tulee itse haluta muutosta ja hakea apua.

Lapsuudessani oli monenlaista henkistä väkivaltaa hiljaisuuden, syyllistämisen ja mitätöimisen muodossa. Minun olisi kuulunut esikoisena olla poika, joten tätä virhettä pyrittiin korjaamaan ohjauksella miesten maailmaan. Tehdään siitä mies kaikesta huolimatta. Tulevaisuuttani suunniteltiin kysymättä minulta mitään, ja kaikki omat toiveeni tai mielipiteeni sivuutettiin armotta. Pettymykset, joita tuotin, ilmaistiin selkeästi joko jäätävällä hiljaisuudella tai sanallisella tuomitsemisella.

Fyysinen väkivalta alkoi pakkosyöttämisellä jo vauvana. Murrosiässä alkoi lyöminen ja potkiminen, jolloin jouduin pakenemaan joskus yöksi Hietsuun. Minusta tuli jo varhain taitava lukemaan ihmisiä, että osasin varautua tulevaan tilanteeseen, ja ennätin karkuun. Tämä on hyvin yleistä päihdekotien ja muiden epävakaiden kotien lapsilla.

Myöhemmin olen kiinnittynyt herkästi ihmisiin, joilla oli taipumus erilaiseen väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Se on ollut samanlaisuuden tunnistamista. Olen kokenut taloudellista väkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa, verbaalista väkivaltaa ja sitten olen joutunut ihan rikoksen uhriksi ryöstöjen takia, uhkailua, kiristystä, pettämistä, haukkumista, syyllistämistä jne. Kaikkea en silloin edes ymmärtänyt väkivallaksi, koska se oli arkipäivää.

Kaikki tuo teki myös minusta väkivaltaisen. Käytän verbaalista väkivaltaa varsin herkästi. Siihen liittyy myös äänen korottaminen ja aggressiivinen ruumiinkieli. Saan ihmiset pelkäämään itseäni varsin helposti. Henkistä väkivaltaa käytän jäädyttämällä ilmapiirin todella hyytäväksi. Joskus voin myös ihmisjoukossa tehdä ihmisestä täydellisen nollan kohtelemalla häntä kuin ilmaa. Eri tavoin ilmenevä manipulointi on myös tyypillistä minulle. Sanan säilä on ollut kuitenkin kaikkein pahin väkivallan muoto, jota olen käyttänyt, mutta olen myös paiskonut tavaroita ja käyttänyt fyysistä väkivaltaa ainakin lapsiini, luunappeja ja tukkapöllyjä tuli jos katsoin sen tarpeelliseksi. Yksikin kerta on liikaa ja ehdottomasti väärin.

Toisaalta olen kanavoinut aggressiivisuuden myös selviytymiseen ja monissa asioissa onnistumiseen. Olen suojellut sen avulla itseäni, lapsiani ja koiriani. Perimässä saamani “aggressiivisuusgeeni” on tehnyt minusta rohkean, en koe juurikaan pelkoa ryhtyessäni erilaisiin asioihin. Olen sen avulla saanut myös kokea suuria onnistumisia ja se on nyt voimavarana tässä toipumisessa. Elämän pelkääminen onkin sitten toinen juttu, jota olen kokenut, ja josta kirjoittelen myöhemmin enemmän.

Oman aggressiivisuuden kanssa olen opetellut elämään ja hakemaan siihen apua, sillä pahiten se vaurioittaa minua itseäni. En anna raivon tai vihan aktivoitua, sillä silloin on peli yleensä menetetty. En myöskään jää kaunan tunteisiin suunnittelemaan kostoiskuja. Hoidan ainoastaan oman osani tässä elämässä, ja pysyn mahdollisuuksien mukaan erossa kaikista tilanteista ja ihmisistä, jotka vievät joko hapen kokonaan ilmatilasta tai heikentävät sen laatua. Kukaan muu kuin minä ei voi huolehtia minusta ja rajoistani. Olen varsin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen ja siihen, että osaan rajata itseäni suhteessa muihin ihmisiin ja instituutioihin. Elämä on varsin mukavaa, kun on antanut muille ja itselleen anteeksi ja ottaa vastuun omista tekemisistään – ei muiden. Täydelliseksi ei koskaan tule ja huonoja päiviä tulee taatusti, mutta määrätyn tasapainon olen nyt saavuttanut. Päivä kerrallaan oikeilla toimenpiteillä hyvä tulee.

Puristan rattia Venetsian kohdalla, vettä tulee kuin aisaa. Juuri nyt on näillä seuduilla pahimmat tulvat 150 vuoteen. Kun viimeksi ajoin tällä tiellä, suunnilleen samassa kohdassa, Jerryn ja koirien kanssa matkalla Milanosta Sloveniaan, oli silloinkin voimakas ukonilma, ja vettä tuli kaatamalla. Pysyttelen siis keskikaistalla, vaikka ajonopeus edellyttäisi oikeaa laitaa. Sinne en mene, sillä näkyvyys on nolla. Yksi rekka räpsyttelee valojaan, mutta pääsee lopulta ohi, vaikka en väistä. Pääsen Garda-järven paikkeille ja ajan auton bensiksen oven viereen, hoidan Aishan ja olen unessa kun pää osuu tyynyyn, jonka asettelin ikkunaa vasten. Oli ollut hieno päivä kelistä huolimatta.

Kiinnostuneille linkkejä, joiden takaa löytyy vaikka mitä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4kivalta

Etusivu

https://www.miessakit.fi/toimintamuodot/lyomaton-linja/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aggressio

Omille siiville

En palannut enää Arkadiaan 1975 syksyllä. Menin töihin ja sitten tulikin se päivä, jolloin jouduin muuttamaan pois lapsuuden kodista lisääntyneen väkivallan vuoksi. Vaikka minulla ei ole muistoja tuosta muutosta, posttrauma tuottaa hyytävän arvottomuuden ja kauhun tunteen edelleen. Koska en enää hoida tunteitani ruoalla enkä juomalla, tulee minun keskittyä hengitykseen ja rentoutumiseen, että saan lukkiutuneen kurkun auki ja sykkeen tasaantumaan. Tuntemuksiin ei kuole.

Työpaikan lääkäri laittoi lähetteen psykiatrille ja niin tehtiin ensimmäinen psykoanalyysi ja sitten sain istua psykoterapiassa pitkään.

Viihdyin töissä ja aloitin iltalukion. Vuonna 1977 menin naimisiin ja reilun vuoden kuluttua syntyi ensimmäinen elämäni kolmesta suurimmasta rakkaudesta. Esikoinen tuli maailmaan juhannusaattona 1978. En ollut enää yksin.

Syömisen seurauksena, ja tietysti myös raskauden, olin tullut ensimmäisen kerran niin ylipainoiseksi, että piti hakea apua. Sitä löytyi Painonvartijoista. Homma toimi erinomaisesti ja käsitin ohjelman, aivan oikein, elämäntapamuutokseksi. En kuitenkaan seurannut ohjelmaa loppuun saakka vaan omavoimaisena, painon pudottua, lähdin tyylillä ”kyllä minä osaan ja pärjään”.

Sitten äiti kuoli.

Lääkäreiden mukaan minulle oli muodostunut posttrauma jo varhain. Nyt se syveni dramaattisesti. Kaikki muistikuvat ovat kadonneet, mutta tapahtumat on kirjautuneet lääkäreiden, poliisin, oikeuslaitoksen ja muiden toimijoiden järjestelmiin. Posttrauma laukeaa kauhuna ja sellaisina pelkotiloina, että toisinaan lukittaudun kotiin. Edelleenkään en juuri liiku iltaisin juuri missään. Päihteiden vaikutuksenalaiset ihmiset tunnistan heti ja pakenen.

Vuosina 1980-85 kuoli tätini ja isovanhempani. Samaan aikaan sain kaksi nuorimmaistani ja koin traumaattisen avioeron. Vuonna 1985 jätin faijan taakseni, sillä olin matkalla kohti lopullista tuhoa hänen vaikutuspiirissään.

Ruoka, tuo uskollinen ystävä, ei minua hylännyt. Painoa oli kertynyt taas siihen malliin, että Painonvartijoihin. Sitä luulisi, että olisi viisastunut, mutta en ollut. Addiktiosairauteen kuuluu sen itsensäkieltävyys, joten pudotin taas painon ja lähdin omavoimaisesti ilman tasapaino-ohjelmaa ja ainausjäsenyyttä, ”tahdonvoimallani”, hallitsemaan syömistä ja samalla muutakin elämää.

Olotila heikkeni ja jossain vaiheessa hakeuduin uudelleen samalle psykiatrille. Psykoanalyysi sekä -terapia toistettiin. Kaikesta huolimatta vuosikymmenen lopussa hajosin lopullisesti. En halunnut kuitenkaan luovuttaa, sillä minulla oli lapseni, joille en halunnut jättää samaa taakkaa, jota itse saan kantaa mukanani. Kammoksuin myös uhriutumista.

Tuolta pimeältä vuosikymmeneltä on kuitenkin jäänyt matkaan rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Pahimpina aikoina sisareni auttoi minua jaksamaan arjen asioissa. Matkustin myös lasteni kanssa, joka todennäköisesti auttoi jaksamaan, sillä jouduin tekemään paljon töitä. Työelämässä tapasin yhden tärkeän ihmisen, joka edelleen kuuluu ystäviini. Hänellä oli suuri merkitys selviytymisessäni. Palasin aktiivisesti koiraharrastuksiin vuonna 1988. Elettiin taloudellista nousua, mutta se ei minua pelastanut.