Nyt tarkastellaan liikuntaa. Vanheneva kroppa tarvitsee liikettä, sillä liike on lääke. Erikoisesti se on lääke meille, joilla on kovia kipuja. Viimeistään tässä iässä pitäisi tehdä jotain kroppansa eteen. Kaikenlainen aerobinen liikunta, kävely, tanssi, hölkkä, pyöräily, uinti, vesijuoksu, jumppa jne. ovat hyväksi, mutta ensisijaisen tärkeää on lihaskunnon ylläpitäminen. Se on kylmä fakta halusin minä ajatella asiasta mitä hyvänsä – tai sinä. Ammattilaiset puhuvat tästäkin “kauniisti”, etteivät asiakkaat/potilaat hermostu ja kapinoi entistä enemmän asiaa vastaan. Olen kuullut lukemattomia kertoja ihmisten toteavan: “mä inhoan kuntosalia”. Useat eivät ole kuntosalilla käyneet, mutta ovat jo varmoja inhoamisestaan. Sitten on niitä, jotka ovat käyneet muutaman kerran ja päätyneet inhoamiseen. Muutama kerta ei riitä yhtään mihinkään. Kolme kuukautta säännöllistä tekemistä on minimi. Senkin tekemisen tulisi olla riittävän kuormittavaa. Minulla ei ole tuota inhoamisen ylellisyyttä, sillä valmiiksi vammautunut tukielinosastoni vaatii treenin, pidin siitä tai en. Koska en liikkunut lainkaan lapsena (minut oli ahdettu täyteen ruokaa ja herkkuja, joten en vaan jaksanut) oli aloittaminen tuskallista ja uuvuttavaa. Jos alat olla siinä tilassa, että jotain olisi tehtävä ennen lopullista tuhoa, niin tässä sinulle ajatuksiani.
Ensinnäkin tarvitsin aloittaessani suunnitelman. Mikäli ei tiedä sopivia liikkeitä, kannattaa hommata lähete fysioterapeutille jos on jo hajalla, ja hankkia sopivat ohjeet lihaskuntotreeniin. On myös laadukkaita yksityisiä fysioterapeutteja ja vastaavia ohjaajia, joilta saa erinomaista ohjausta ja tietoa. Netti on pullollaan videomateriaalia myös kotona tehtävistä lihaskuntoharjoitteista. Minä tarvitsen kuntosalin ja määrätyt laitteet, joissa saan tuettua selkäni ja suojeltua hajonneet polveni. Jos ei ole vielä näin rikki voi treenata videoiden avulla, ne ovat ammattilaisten tekemiä. Niissä voi käyttää kehoa vastuksena. Porrastreeni on todella erinomaista lyhyissäkin portaissa, mutta vain todella typerä käyttää minkäänlaisia portaita, jos polvet ovat jo loppu. Kiivetessä saa tuntua lihaksissa, mutta kipu nivelissä on huono juttu. Olen saanut kiitosta polviortopediltäni siitä, että käytän hissiä ja liukuportaita aina, kun se on mahdollista. Kuntoillessa en tee mitään sellaista, joka kuormittaa polviniveliäni. Näin pitkitän vielä hetken leikkaukseen menoa, joka hieman pelottaa.
Kerroksen väli hissillä. 
Iloiset kasvot vastassa aina aamuisin. 
Shoppailla voi halutessaan.
Sopivaa lihaskuntotreeniä löytyy jalkojen lihaksille ilman, että nivelet joutuvat ahdinkoon. Kipulääkkeitä otetaan tarvittaessa ennen suoritusta, sillä ainoastaan nielty pilleri auttaa. Vain todellinen tolvana jättää kipulääkkeet ottamatta siksi, että ne ovat epäterveellisiä. Ne on määrätty syystä, ja huomattavasti epäterveellisempää on liikkumattomuus kipujen vuoksi. Kokemusta on!!
Hyvinvoinnin lähde. 
Treenin jälkeen saunaan. Voiko ihanammin päivän enää alkaa?
ET-lehden kuntoliitteessä oli erinomainen 8 viikon kävelytreeni. Tuo 8 viikkoa on aivan minimi, että keho tottuu asiaan. Näitä suunnitelmia kannattaa tehdä kaikkiin muihinkin liikuntamuotoihin, ne auttavat sitoutumisessa ja tehokkuudessa.
Riittävän pitkä aika tuo myös onnistumisen kokemuksen, sillä kehitystä voi havaita vasta ajan kanssa. Jos jaksat pari kertaa ja luovutat, niin et voi olla asiasta vielä mitään mieltä. Minä puntaroin aikanaan haluanko olla hikinen ja väsynyt – onneksi valitsin halun olla juuri näitä. Muutaman viikon kuluttua oli hikinen ja pirteä. Tajusin, miksi pörssiyhtiöiden johtajat hölkkää aamuhämärissä pitkin katuja – he hakevat virtaa duunipäivään. Minä en voi enää juosta, mutta kyvyn kävellä sain takaisin, tosin ainoastaan tasaisella kaupungissa. Koska tänä vuonna tuli talvi ja kylmä, ostin Tokmannin alesta kolmentoista euron toppahousut ja ryhdyin Hansuksi – en poistu kämpästä ilman toppahousuja. Toppahousut aamulla jalkaan, kuulokkeet korville ja menoksi. Ulkoillessa on oltava lämmin ja hyvä olo. Myös koiralla – Aisha lenkkeilee keväämmällä.
Sain aikanaan kaverilta joululahjaksi ”Joka naisen juoksukirjan”, ja sen avulla opettelin treeniohjelmien tekemisen. Jo suunnittelu virkistää mieltä. Niistä voi halutessaan tehdä omanlaisiaan, sillä sellaisia ihmisiä ei kannata matkia orjallisesti, jotka ovat harrastaneet liikuntaa jo pitkään. Hiljaa hyvä tulee, ja suunnitelmista huolimatta tässäkin on tärkeää pysyä päivä kerrallaan meiningissä.
Kotiin voi hommata liikuntavälineitä halutessaan. Pienet painot ja kuminauha ovat erinomaiset alkuun. Minun on myönnettävä, että kotitreeni sujuu huonosti. En vaan saa aloitettua. Siksi kuntosali on ollut minun valintani, ja nyt jo tarvitsen määrätyt laitteet. Stadissa niitä riittää vähän joka kulmalle, mutta pienemmillä paikkakunnilla saattaa olla haasteellista löytää salia. Tiedän, että useissa kunnissa on tarjolla kuntosali asukkaille. Myös uimahalleja löytyy Suomesta aika mukavasti.
https://areena.yle.fi/1-50489724
https://selkakanava.fi/jumppakissa
Sitten lihavana treenaamisesta. Minä jatkoin treeniä lihomisesta huolimatta ja se ilmeisesti piti metabolisen oireyhtymän hieman lievempänä, kuin se olisi ollut ilman liikuntaa. Näin minulle on sanonut useampi lääkäri. Jos on kovin uupunut, esim. hoitamattoman uniapnean tai muun sairauden vuoksi, kannattaa aloittaa kevyesti. Vesiallas on hyvä, mutta näin korona aikana niiden ollessa kiinni, voi aloittaa vaikka tuolla kävelyllä. Valmiiksi suunniteltua 8 viikon ohjelmaa voi muuttaa sopivaksi. Minä motivoin aikanaan itseäni vammaisurheilijoiden avulla. Jos pommien pirstomat sotilaat kykenevät urheilemaan ilman jalkoja, kovissa kivuissa ja treenaamaan itsensä hyvään fyysiseen kuntoon, pystyy siihen keski-ikäinen läski nainenkin. Tarvitsee ainoastaan sitä halukkuutta asiaan.
Suomalaisethan tykkäävät juoksennella metsissä, ja luonnossa ylipäätään, joten ulkona tapahtuva liikunta sopii monelle. Kun olin terveyskeskuksen hyvinvointiryhmässä muutama vuosi sitten, oli siellä eräs vanha rouva, joka oli keksinyt loistavan liikuntamuodon liukkaille keleille. Hän ajoi ensin bussilla metrolle ja metrolla suuriin kauppakeskuksiin. Niissä hän lenkkeili reippaasti kerroksesta toiseen. Ei tarvinnut liukastella. Lisäksi hän teki lihaskuntoa kohottavia liikkeitä tuolijumpalla, perunapusseilla ja juomapulloilla. Painoa oli lähtenyt vuodessa 7 kg. Hän itse kertoi siihen olevan syynä myös kauppojen hevi-osasto, joka on kaikissa kaupoissa ensimmäisenä. Hän oli tehnyt valinnan ja päätöksen keskittyä tuohon osastoon tuotteineen. Hän söi edelleen mieleisiään ruokia, myös herkkuja, mutta oli liikunnan avulla saanut tolkun määriin ja siihen kuinka usein niitä söi. Inspiroiva ihminen.
Maisemia lenkiltä. 
Maisemia aamulenkiltä. 
Maisemia… 
Aamulla. 
Kohti aamukahvia.
Sitten musiikkiterapiaan, josta en tiennyt yhtään mitään ennen omaa kokemustani. Koska vaikutus on ollut suuri hyvinvointiini sekä psyykkisesti että fyysisesti koitan avata ajatuksiani saamastani hyödystä.
Kun vuonna 2006 aloitin juoksuharrastuksen, huomasin pian, että tarvitsen jotain avuksi, sillä hölkkääminen oli tylsääkin tylsempää puuhaa. Juoksumatolla tylsää, pururadalla metsässä tylsää, maantien laidassa tylsää eli tylsää. En keksinyt muuta keinoa kun hankkia piuhat korviin ja avata radion. Tuolloin kuuntelin radio Novaa, josta usein soi Juha Tapion Kelpaat kelle vain. Se oli silloin sanoiltaan merkityksellinen ja antoi voimaa lenkillä. Nyt minun ei tarvitse enää kelvata kenellekään, sillä ymmärrän tuon toisille kelpaamisen vahingollisen viestin. Kun epätoivoisesti yritämme kelvata muille ihmisille unohdamme itsemme. Minä kelpaan itselleni ja se on ainoa kelpaaminen, jolla on mitään merkitystä. Biisistä pidän edelleen ja Juha Tapiosta muutenkin.
Vaihdettuani jossain vaiheessa kanavaa radio Nostalgiaan palasin musiikin suhteen omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Kun arki muuttui toisenlaiseksi muuttaessani Unkariin, alkoi musiikki tehdä työtään mielessäni monella tavalla.
Kuuntelin Nostalgiaa ainoastaan salilla urheillessani. Avasin sen kello 7 aamuisin ja suljin parin tunnin päästä kun lopetin. Nyt avaan sen kello 5.45 kun lähden salille ja suljen joskus puoli ysin maissa. Olen siis tehnyt näin noin kahdentoista kuukauden ajan kun huomioin koronan aiheuttamat salien kiinniolot. Aamuisin soi aikalailla samat biisit enkä voi valita suosikkejani enkä sitä, miten ne soivat minäkin aamuna. Yleensä ihminen haluaisi kuunnella mieleistään musiikkia, ja siihen käsittääkseni perustuvat itse valitut soittolistat. Tässä tapauksessa toinen henkilö päättää, mitä soi milloinkin, ja minä joko kuuntelen tai en.
Koska teen suoritettani samalla en puutu musiikkiin vaan olen keskittynyt ensisijaisesti sen antamaan rytmiin. Itä-Suomen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan musiikki parantaa suoritusta huomattavasti. Sen voin allekirjoittaa, sillä tempo laskee välittömästi, jos jostain syystä kuulokkeet mykistyvät. Mutta olen huomannut myös muunlaista vaikutusta.
Biisit tuovat tunteita ja joitain muistojakin mieleen. Ne ovat mukavia, onnellisia, mutta ne ovat olleet myös ahdistavia, surullisia ja tuskallisia. Huomasin jossain vaiheessa, että niiden toistuessa aloin saamaan joitain muistoja takaisin. Traumatisoitunut mieli palautti onnen hetkiä kaukaa menneisyydestä, mutta mieli myös esti palauttamasta tuskallisia muistoja lieventäen kuitenkin ahdistusta niiden osalta. Ilmeisesti traumaattisiin tapahtumiin liittyi myös musiikki, sillä nyt määrättyjen biisien soidessa niiden laukaisema ahdistus alkoi helpottaa, samoin suru. Suruun taitaa sisältyä monet menetykset, jotka niiden traumaattisuuden vuoksi mieli on pyyhkinyt pois. Ei nähtävästi tarvitse palauttaakaan noita muistoja vapautuakseen tuskasta, pelosta ja hylätyksi tulemisen kokemuksesta – musiikki korjaa mielen ja sielun.
“Musiikki terapeuttisena välineenä aktivoi alitajuista, tiedostamatonta mielenmaisemaa. Sen keinoin voidaan sekä paljastaa että parantaa. Musiikin avulla voi käsitellä vaikeitakin asioita turvallisesti, symbolisen etäisyyden päässä. Musiikki saa aikaan vuorovaikutusta, se antaa esteettisiä kokemuksia ja tuottaa mielihyvää. Musiikilla on myös fysiologisia vaikutuksia. Sen avulla voidaan stimuloida tai rauhoittaa. Musiikkia käytetään hyväksi myös kivunhoidossa.” Näin kuvaillaan musiikkiterapiaa sen yhdistyksen sivuilla.
Olen siis saanut ihan vahingossa musiikkiterapiaa kuntoillessani. Omalla kohdallani on ollut merkityksellistä musiikin sijoittuminen pääasiassa 60- 80-luvuille traumojen syntyhetkiin, samojen biisien toistuvuus ja se, etten itse ole puuttunut valintaan – siis suostuminen. Pitkäkestoisuus on myös avaintekijä, sillä olen huomannut vaikutuksen vasta viime aikoina.
Halusin avata asiaa sen vuoksi, että usein huonokuntoisuuteen, liikkumattomuuteen, surkeisiin elämäntapoihin, ärtyneisyyteen ja tyytymättömyyteen, liittyy sellaisia vanhoja elämään liittyviä asioita, joita me emme enää tule edes ajatelleeksi, mutta jotka vaikuttavat silti halusimme tai emme. Onnentunne on lisääntynyt ja katkeruus hellittänyt. Toppahousurockin parantava vaikutus on tullut todeksi.
Kannattaa kokeilla – on ilmaista. Tai no, toppikset maksaa jotain ja kuulokkeet jotain, mutta investointi tuo runsaasti voittoja.
Sari Kuoppala 