Yrjö Koskisen kadun eteläisellä reunalla on kaksi uudempaa rakennusta. Unioninkatu 35 on Valtiotieteellisen tiedekunnan tiloja, ja sen on piirtänyt Einari Teräsvirta. Rakennus valmistui vuonna 1962. Ensimmäisenä siellä toimi Helsingin yliopiston biokemian ja radiokemian laitos. Uusin rakennus, jossa toimii Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskola, valmistui 2010-luvulla.
Etualalla Svenska social- och kommunalhögskola. 
Unioninkatu 35. Rakennus jää Vanhan ja Uuden klinikan väliin.
Sitten vanhempaan rakennuskantaan ja samalla hieman yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan historiaa.
Lokakuun lopussa vuonna 1848 oli päästy niin pitkälle, että Helsingin kirkoissa julki luettiin, myös virallisessa Finlands allmänna Tidning lehdessä painettu, kuulutus Uuden klinikan avaamisesta. Julistuksessa mainittiin, että uusi Kliininen instituutti tulee korkean esivallan määräyksestä avattavaksi yleisölle tulevan marraskuun 1. päivänä vuonna 1848. Niinpä valtion yliopistomme yhtämittaisesti toiminnassa ollut vanhin oma opetussairaala aloitti toimintansa. Sillä oli kaksi edeltäjää, joista toinen jo Turussa ja toinen Helsingissä. Rakennustoimikunnan muodostivat Uudenmaan läänin kuvernööri, yliopiston rehtori ja yleisten rakennusten intendentti konttorinjohtaja, arkkitehti Ernst Bernhard Lohrmann, jonka viimeksi mainitun maaliskuussa vuonna 1842 piirustusten mukaisesti rakennustyö oli suoritettava. Näissä piirustuksissa oli ohjeiden mukaisesti uuden sairaalan sisällytettävä 30 sairasvuodetta, ja talo oli rakennettava aikaisemman sairaalarakennuksen niin sanotun Vanhan klinikan läheisyyteen julkisivu Unioninkadulle. Potilashuoneista sisätautiosastolle kuuluvia oli 15 ja kirurgiselle osastolle samoin 15. Potilaita koskeva pykälä osoittaa sangen laajasydämistä vapaamielisyyttä, sillä sen mukaan sairaalaan oli otettava vastaan molempia sukupuolia olevia potilaita heidän säätynsä, taloudelliseen asemaansa, kansalaisuuteensa, uskontoonsa ja ikäänsä katsomatta, ei kuitenkaan imeväisikäisiä lapsia. Tämän lisäksi oli laitoksen yhteydessä, sen johtajan toimesta, päivittäin järjestettävä myös polikliininen vastaanotto sellaisillekin potilaille, jotka etsivät apua haluamatta sairaalahoitoon.
Lääkärien ja lääketieteen opiskelijoiden lisäksi Kliinisen instituutin henkilökuntaan kuului vielä taloudenhoitajaa vastaava komissaari, erityinen “kosthollin” pitäjä vastaamassa ruokataloudesta, vaatteiden pesusta yms. käytännöllisistä asioista, neljä hoitajatarta, “kuppaajatar”, ovivahti ja kaksi renkiä. Ajankuvana mainittakoon sairaanhoitajattarien pätevyysvaatimukset: heidän oli oltava keski-ikäisiä, terveitä, kestäviä, hiljaisia, kunnollisia ja siivoja naishenkilöitä, siinä kaikki. Kuppaajattaren tehtäviin kuului suorittaa potilaiden kuppauslaseilla käsittely, iilimatojen huolto ja niiden asettaminen potilaisiin, dekoktien valmistus, kääreiden asettelu ja kylvettäminen.
Laitoksen akateeminen luonne ilmenee vielä mm. siitä, että kun amanuensseilla ja eräillä muillakin henkilökuntaan kuuluvilla oli sairastuessaan oikeus ilmaiseen hoitoon ja lääkkeisiin sairaalassa, samat etuisuudet luvattiin myös varattomille ylioppilaille. Kun sitten Uusi klinikka aloitti toimintansa, sillä oli käytettävänään ajan oloihin nähden sangen tilava ja muhkea sairaalarakennus ja samoin myös sangen lukuisa ja monipuolinen henkilökunta. Amanuenssit mukaan lukien henkilökuntaa oli kaikkiaan 20 henkeä.
Porttikonki Uuden klinikan sisäpihalle. 
Uuden klinikan sisäpiha. 
Uusi klinikka – nyk. Aleksanteri-instituutti. 
Vanhan klinikan itäinen seinä. 
Vanhan klinikan pohjoinen pääty.
Vuonna 1877 uuden klinikan johtajaksi tuli kansallisrunoilijamme Johan Wilhelm Runebergin poika joka oli isänsä kaima (1843- 1918). Hän oli eräs maamme lääketieteen suurimpia merkkimiehiä. Hänen opetuksensa tapahtui miltei aina sairasvuoteiden ääressä, potilas tarkastettiin yksityiskohtaisesti ja opettaja keräsi mestarillisesti yhteen kaikki yksittäiset havainnot, tähdensi erikoisesti taudinkuvan olennaisimpia puolia ja pyrki kehittämään oppilaidensa arvostelukykyä kyseli heitä kuhunkin tapaukseen liittyviä seikkoja. Runebergin mielestä uhkasi jo 1800-luvun lopulla lääketieteen liiallinen erikoistuminen viedä siihen, että lääkärit unohtaisivat käsittelynsä kohteena olevan ei ainoastaan tiettyjen sairaiden eläinten tai elimistöjen, vaan koko sairaan ihmisen kaikkine ruumiillisine ja sielullisine osatekijöineen. Mainittakoon Runebergistä vielä, että hän oli moninkertainen valtiopäivämies ja valtioneuvos, joka osallistui säätyvaltiopäiville pappissäädyn jäsenenä ja edusti RKP:n jäsenenä ensimmäisessä eduskunnassa.
qrf
Syksyllä vuonna 1939 ennen varsinaisten sotatoimien alkamista uusi klinikka tässä viimeksi mainitussa merkityksessä siirrettiin Poriin, josta se keväällä 1940 palasi vakinaiseen kotiinsa. Uuden sodan puhjettua kesällä 1941 klinikka evakuoitiin Jyväskylään aloittaakseen taas vähän ennen saman vuoden joulua toimintansa Helsingissä, tosin siviilipotilaiden kohdalta varsin suppein paikkamahdollisuuksin. Yläkertaan sijoitettiin samoihin aikoihin erään pääkaupungissa sijainneen sotasairaalan sisätautipotilaita, joista klinikkatalo vapautui vasta keväällä 1943. Vielä yhden evakuointimatkan klinikka sai kokea, kun se helmikuussa 1944 Helsinkiin kohdistettujen suurten pommitusten johdosta siirrettiin tuolloin aluksi Hämeenlinnaan ja sitten maaliskuussa 1944 sieltä edelleen Vilppulaan, josta lopullinen kotiutuminen tapahtui syksyllä 1944.
Nykyisin rakennuksessa toimii Helsingin yliopiston Aleksanterin instituutti, joka on Humanistisen tiedekunnan alainen laitos, jonka tehtävänä on koordinoida Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimusta ja opetusta valtakunnallisella tasolla, erityisesti yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden alalla. Instituutti perustettiin vuonna 1996 ja on alallaan suurimpia tutkimusyksiköitä Euroopassa. Se myös koordinoi ja edistää yhteistyötä ja vuoropuhelua akateemisen maailman, hallinnon, päättäjien, elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan välillä sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Vuohen korttelin eteläiset Asukkaat ovat Kansallisarkisto (entinen Valtionarkisto) ja Suomen Pankki, jonka setelipainorakennus valmistui Rauhankadun varteen 1954. Rakennuksen on piirtänyt arkkitehti Harry W. Schreck. Sen edustalla on Wäinö Aaltosen veistos Sarastus.
Rauhankadulla Suomen Pankille kuuluva rakennus, jossa toimii mm. pankin kirjasto. 
Sarastus.
Snellmaninkatu 10-12 on Helsingin yliopiston entinen oikeuslääketieteen laitos, joka rakennettiin vuonna 1946 uudelleen vanhan 1919 valmistuneen ja sodassa tuhoutuneen kaksikerroksisen laitosrakennuksen kivijalalle. Sen on suunnitellut arkkitehti Pekka Salomaa. Pihalla on alkujaan Yliopiston anatomis-patologinen laitos, joka toimi myös kemian laitoksena. Rakennuksen on piirtänyt arkkitehti J. C. Söderlund ja se valmistui vuonna 1878. Molemmat rakennukset ovat edelleen yliopiston toimitiloja.
Snellmaninkatu 10-12 takapiha Unioninkadulta katsottuna. Suuret remontit meneillään. 
Snellmaninkatu 10-12. 
Vanha patologian laitos, jonne historialliseen aikaan sijoittuvien dekkareiden murhatut vietiin.
Vuohen korttelin kolmannessa osassa tarkastellaan Valtionarkiston (nykyisen Kansallisarkiston) historiaa ja toimintaa.
Lähteet:
Ollila Kaija, 1975, Puhvelista Punatulkkuun Helsingin vanhoja kortteleita.
Soininen Gunnar, 1948, Helsingin ns. Uusi klinikka 100-vuotias.
wikipedia.fi
Sari Kuoppala 