Kuluneen vuoden, siis kokonaisen vuoden viime maaliskuusta alkaen, hankalin viikko oli viime viikko. Siis minulle. Miksikö? Siksi, ettei asiat menneet lainkaan haluamallani tavalla. Tyyneys katosi ja palautui vasta pääministerin todettua, että mikäli paikat on auki, ihmiset niihin menevät. Oli aika jälleen katsoa peiliin avoimin mielin.
Ahdistus alkoi kuntosaleille tulleiden rajoitusten vuoksi. Viis veisasin hallituksen ja muiden suosituksista pysyä pois saleilta siitäkin huolimatta, että sinne kymmenen saa mennä. MINÄ tarvitsen salitreenin MINUN selkärankavaurioni vuoksi, covidista viis! Missään vaiheessa en ole kyennyt liittymään tähän #seonvaanihantavallineninfluenssa höpinään. Siihen saattaa vaikuttaa lukuisa joukko terveydenhuollossa työskenteleviä kavereita sekä ymmärrys siitä, ettei missään sairaalatilat riitä hoitamaan kaikkia tarvitsijoita, mikäli tilanne pahenee. Nyt jo muut potilaat saavat odotella hamaan tulevaisuuteen pääsyä hoitoon – minäkin olen jonossa. Lisäksi ymmärrän, että maantieteelliset rajat ovat tautien suhteen rajoja ainoastaan, jos ne ovat kiinni siten, ettei pöpöjä tuo eikä vie kukaan. Näinhän meillä ei tule koskaan olemaan, ellei perustuslakia muuteta. Jotain on tehtävä eli paikkoja kiinni mahdollisimman paljon ja tarpeeksi pitkään.
Salille tuli sellainen systeemi, että appia käyttäen voi varata 55 minuutin vuoron kerrallaan. Minä haluan mennä sinne klo 6 aamulla, joten viime tiistaina jouduin ikäväkseni toteamaan, etten saanut paikkaa, enkä lopulta saanut sitä koko viikolle. Vitutti niin, ettei veri kiertänyt – taaskaan. Sain kuitenkin kasattua itseni ja sormi näppäimellä klo 7 joka aamu, onnistuin varaamaan tälle viikolle ma, ti, ke ja to. Auta varjele, pe ei enää onnistunut! Eikun meiliä vastaanottoon. Systeemiin oli tehty muutos, ettei saa olla kuin 3 varausta per asiakas.
Palautin pääministerin sanat moneen kertaan mieleeni rauhoittuakseni, ne olivat ikään kuin synninpäästö itsekkäälle minulle. Ryhdyin pesemään ikkunoita. Lopulta siivosin perusteellisemmin muutenkin, vaihdoin kukille mullat, hain pelargoniat kylmäkellarista ja istutin siemeniä purkkeihin. Pelkällä vitutuksella saa asioita aikaan.
Viime viikolla siis ajattelin ja ajattelen edelleen, että kertakaikkinen sulku sopii minulle parhaiten. Kun joku sanoo, että nyt tehdään näin, minun on helppo totella mukisematta. Itsekkäänä ihmisenä minulla ei ole varaa taivastella Lappiin menijöitä tai ravintolassa viihtyviä ihmisiä lainkaan. Jos haluasin niihin mennä menisin varmasti. Tällä hetkellä kulkemiskiintiö on täynnä, joten kiukuttelen kuntosalin rajoituksista.
Sitten itsekkään Sarin rokotusjuttuihin. Meinasin vilpillä luikahtaa ykkösryhmään. Kahden kroonisen keuhkotaudin kanssa olen päättänyt ottaa rokotuksen. En ole koskaan ollut rokotevastainen. Olen kaksi ihmistä tuntenutkin, jotka sairastettuaan, toinen polion ja toinen sikotaudin, vaurioituivat lopuksi elämäänsä. Flunssarokotteita en ole ottanut, mutta nyt ei ole kyseessä flunssa vaan jotain aivan muuta. Itsekkäänä ihmisenä haluan maailman takaisin raiteilleen ja, hitto soikoon, UIMASTADIKAN auki kesäksi. Salit ja stadikka – muusta tai muista viis. Kuulin valehtelevani sujuvasti virkailijalle, että otan astmalääkkeen pillerinä vaikka otan sen suihkeena. Astmani ei siis ole riittävän vakava kuuluakseni ryhmään 1. Onneksi siitä ei lopulta tullut mitään, sillä epärehellisyys vaarantaa toipumiseni addiktioiden osalta pahasti. Olen tyytyväinen, että sain itseni heti kiinni vilpistä ja vaikka sain rokotusajankin, se ei lopulta toteutunut. Ryhmä 2 starttaa aivan kohta, joten malttia. Lisäksi voin todeta, että Helsingissä on huippupalvelu ja rokotusjärjestelyt. Tämän vahvisti minulle tamperelainen ystäväni, joka on myös itse terveydenhoitoalan ammattilainen. Hyvä stadi!
Peilistä minua katsoi suoraan silmiin homo egoistic eli itsekäs ihminen. Kuulun siis ehdottomaan enemmistöön ihmiskunnasta, joka ajattelee ja toimii ensisijaisesti omaan napaansa tuijottaen. Minä tarvitsen hallituksen päätöksen pysyäkseni ruodussa. Ei ole suinkaan sattumaa, että viisauskirjallisuus, myös Raamattu, sisältää jo aikojen alusta rajoja ihmisyhteisöjen selviytymiseksi. Myös varhakantaisissa yhteisöissä oli omat lakinsa, riittinsä ja rituaalinsa, jotka varmistivat yhteisön hyvinvointia. Itsekkyys pidettiin kurissa kuolemantuomiolla, jos muu ei auttanut. Kymmenen käskyä ja roomalainen oikeus ovat meidänkin yhteiskuntamme perustalla. Nyt asioita hoitaa hallitus, presidentti ja eduskunta, sillä ilman niitä minun kaltaiseni ihmiset polkisivat muut littanoiksi itsekkyydessään.
Sulku alkaa ja minäkin joudun nyt keittämään kahvini itse – hyvä niin. Rukoilen, että Jumala ottaisi pois ainakin osan itsekkyydestäni.
Voimia ihmiset ja Taivaan Isän varjelusta meille kaikille.
Lopuksi virsi:
Sari Kuoppala 