Kuluneen vuoden, siis kokonaisen vuoden viime maaliskuusta alkaen, hankalin viikko oli viime viikko. Siis minulle. Miksikö? Siksi, ettei asiat menneet lainkaan haluamallani tavalla. Tyyneys katosi ja palautui vasta pääministerin todettua, että mikäli paikat on auki, ihmiset niihin menevät. Oli aika jälleen katsoa peiliin avoimin mielin.
Ahdistus alkoi kuntosaleille tulleiden rajoitusten vuoksi. Viis veisasin hallituksen ja muiden suosituksista pysyä pois saleilta siitäkin huolimatta, että sinne kymmenen saa mennä. MINÄ tarvitsen salitreenin MINUN selkärankavaurioni vuoksi, covidista viis! Missään vaiheessa en ole kyennyt liittymään tähän #seonvaanihantavallineninfluenssa höpinään. Siihen saattaa vaikuttaa lukuisa joukko terveydenhuollossa työskenteleviä kavereita sekä ymmärrys siitä, ettei missään sairaalatilat riitä hoitamaan kaikkia tarvitsijoita, mikäli tilanne pahenee. Nyt jo muut potilaat saavat odotella hamaan tulevaisuuteen pääsyä hoitoon – minäkin olen jonossa. Lisäksi ymmärrän, että maantieteelliset rajat ovat tautien suhteen rajoja ainoastaan, jos ne ovat kiinni siten, ettei pöpöjä tuo eikä vie kukaan. Näinhän meillä ei tule koskaan olemaan, ellei perustuslakia muuteta. Jotain on tehtävä eli paikkoja kiinni mahdollisimman paljon ja tarpeeksi pitkään.
Salille tuli sellainen systeemi, että appia käyttäen voi varata 55 minuutin vuoron kerrallaan. Minä haluan mennä sinne klo 6 aamulla, joten viime tiistaina jouduin ikäväkseni toteamaan, etten saanut paikkaa, enkä lopulta saanut sitä koko viikolle. Vitutti niin, ettei veri kiertänyt – taaskaan. Sain kuitenkin kasattua itseni ja sormi näppäimellä klo 7 joka aamu, onnistuin varaamaan tälle viikolle ma, ti, ke ja to. Auta varjele, pe ei enää onnistunut! Eikun meiliä vastaanottoon. Systeemiin oli tehty muutos, ettei saa olla kuin 3 varausta per asiakas.
Palautin pääministerin sanat moneen kertaan mieleeni rauhoittuakseni, ne olivat ikään kuin synninpäästö itsekkäälle minulle. Ryhdyin pesemään ikkunoita. Lopulta siivosin perusteellisemmin muutenkin, vaihdoin kukille mullat, hain pelargoniat kylmäkellarista ja istutin siemeniä purkkeihin. Pelkällä vitutuksella saa asioita aikaan.
Viime viikolla siis ajattelin ja ajattelen edelleen, että kertakaikkinen sulku sopii minulle parhaiten. Kun joku sanoo, että nyt tehdään näin, minun on helppo totella mukisematta. Itsekkäänä ihmisenä minulla ei ole varaa taivastella Lappiin menijöitä tai ravintolassa viihtyviä ihmisiä lainkaan. Jos haluasin niihin mennä menisin varmasti. Tällä hetkellä kulkemiskiintiö on täynnä, joten kiukuttelen kuntosalin rajoituksista.
Sitten itsekkään Sarin rokotusjuttuihin. Meinasin vilpillä luikahtaa ykkösryhmään. Kahden kroonisen keuhkotaudin kanssa olen päättänyt ottaa rokotuksen. En ole koskaan ollut rokotevastainen. Olen kaksi ihmistä tuntenutkin, jotka sairastettuaan, toinen polion ja toinen sikotaudin, vaurioituivat lopuksi elämäänsä. Flunssarokotteita en ole ottanut, mutta nyt ei ole kyseessä flunssa vaan jotain aivan muuta. Itsekkäänä ihmisenä haluan maailman takaisin raiteilleen ja, hitto soikoon, UIMASTADIKAN auki kesäksi. Salit ja stadikka – muusta tai muista viis. Kuulin valehtelevani sujuvasti virkailijalle, että otan astmalääkkeen pillerinä vaikka otan sen suihkeena. Astmani ei siis ole riittävän vakava kuuluakseni ryhmään 1. Onneksi siitä ei lopulta tullut mitään, sillä epärehellisyys vaarantaa toipumiseni addiktioiden osalta pahasti. Olen tyytyväinen, että sain itseni heti kiinni vilpistä ja vaikka sain rokotusajankin, se ei lopulta toteutunut. Ryhmä 2 starttaa aivan kohta, joten malttia. Lisäksi voin todeta, että Helsingissä on huippupalvelu ja rokotusjärjestelyt. Tämän vahvisti minulle tamperelainen ystäväni, joka on myös itse terveydenhoitoalan ammattilainen. Hyvä stadi!
Peilistä minua katsoi suoraan silmiin homo egoistic eli itsekäs ihminen. Kuulun siis ehdottomaan enemmistöön ihmiskunnasta, joka ajattelee ja toimii ensisijaisesti omaan napaansa tuijottaen. Minä tarvitsen hallituksen päätöksen pysyäkseni ruodussa. Ei ole suinkaan sattumaa, että viisauskirjallisuus, myös Raamattu, sisältää jo aikojen alusta rajoja ihmisyhteisöjen selviytymiseksi. Myös varhakantaisissa yhteisöissä oli omat lakinsa, riittinsä ja rituaalinsa, jotka varmistivat yhteisön hyvinvointia. Itsekkyys pidettiin kurissa kuolemantuomiolla, jos muu ei auttanut. Kymmenen käskyä ja roomalainen oikeus ovat meidänkin yhteiskuntamme perustalla. Nyt asioita hoitaa hallitus, presidentti ja eduskunta, sillä ilman niitä minun kaltaiseni ihmiset polkisivat muut littanoiksi itsekkyydessään.
Sulku alkaa ja minäkin joudun nyt keittämään kahvini itse – hyvä niin. Rukoilen, että Jumala ottaisi pois ainakin osan itsekkyydestäni.
Voimia ihmiset ja Taivaan Isän varjelusta meille kaikille.
Nyt tarkastellaan liikuntaa. Vanheneva kroppa tarvitsee liikettä, sillä liike on lääke. Erikoisesti se on lääke meille, joilla on kovia kipuja. Viimeistään tässä iässä pitäisi tehdä jotain kroppansa eteen. Kaikenlainen aerobinen liikunta, kävely, tanssi, hölkkä, pyöräily, uinti, vesijuoksu, jumppa jne. ovat hyväksi, mutta ensisijaisen tärkeää on lihaskunnon ylläpitäminen. Se on kylmä fakta halusin minä ajatella asiasta mitä hyvänsä – tai sinä. Ammattilaiset puhuvat tästäkin “kauniisti”, etteivät asiakkaat/potilaat hermostu ja kapinoi entistä enemmän asiaa vastaan. Olen kuullut lukemattomia kertoja ihmisten toteavan: “mä inhoan kuntosalia”. Useat eivät ole kuntosalilla käyneet, mutta ovat jo varmoja inhoamisestaan. Sitten on niitä, jotka ovat käyneet muutaman kerran ja päätyneet inhoamiseen. Muutama kerta ei riitä yhtään mihinkään. Kolme kuukautta säännöllistä tekemistä on minimi. Senkin tekemisen tulisi olla riittävän kuormittavaa. Minulla ei ole tuota inhoamisen ylellisyyttä, sillä valmiiksi vammautunut tukielinosastoni vaatii treenin, pidin siitä tai en. Koska en liikkunut lainkaan lapsena (minut oli ahdettu täyteen ruokaa ja herkkuja, joten en vaan jaksanut) oli aloittaminen tuskallista ja uuvuttavaa. Jos alat olla siinä tilassa, että jotain olisi tehtävä ennen lopullista tuhoa, niin tässä sinulle ajatuksiani.
Ensinnäkin tarvitsin aloittaessani suunnitelman. Mikäli ei tiedä sopivia liikkeitä, kannattaa hommata lähete fysioterapeutille jos on jo hajalla, ja hankkia sopivat ohjeet lihaskuntotreeniin. On myös laadukkaita yksityisiä fysioterapeutteja ja vastaavia ohjaajia, joilta saa erinomaista ohjausta ja tietoa. Netti on pullollaan videomateriaalia myös kotona tehtävistä lihaskuntoharjoitteista. Minä tarvitsen kuntosalin ja määrätyt laitteet, joissa saan tuettua selkäni ja suojeltua hajonneet polveni. Jos ei ole vielä näin rikki voi treenata videoiden avulla, ne ovat ammattilaisten tekemiä. Niissä voi käyttää kehoa vastuksena. Porrastreeni on todella erinomaista lyhyissäkin portaissa, mutta vain todella typerä käyttää minkäänlaisia portaita, jos polvet ovat jo loppu. Kiivetessä saa tuntua lihaksissa, mutta kipu nivelissä on huono juttu. Olen saanut kiitosta polviortopediltäni siitä, että käytän hissiä ja liukuportaita aina, kun se on mahdollista. Kuntoillessa en tee mitään sellaista, joka kuormittaa polviniveliäni. Näin pitkitän vielä hetken leikkaukseen menoa, joka hieman pelottaa.
Kerroksen väli hissillä.
Iloiset kasvot vastassa aina aamuisin.
Shoppailla voi halutessaan.
Sopivaa lihaskuntotreeniä löytyy jalkojen lihaksille ilman, että nivelet joutuvat ahdinkoon. Kipulääkkeitä otetaan tarvittaessa ennen suoritusta, sillä ainoastaan nielty pilleri auttaa. Vain todellinen tolvana jättää kipulääkkeet ottamatta siksi, että ne ovat epäterveellisiä. Ne on määrätty syystä, ja huomattavasti epäterveellisempää on liikkumattomuus kipujen vuoksi. Kokemusta on!!
Hyvinvoinnin lähde.
Treenin jälkeen saunaan. Voiko ihanammin päivän enää alkaa?
ET-lehden kuntoliitteessä oli erinomainen 8 viikon kävelytreeni. Tuo 8 viikkoa on aivan minimi, että keho tottuu asiaan. Näitä suunnitelmia kannattaa tehdä kaikkiin muihinkin liikuntamuotoihin, ne auttavat sitoutumisessa ja tehokkuudessa.
Riittävän pitkä aika tuo myös onnistumisen kokemuksen, sillä kehitystä voi havaita vasta ajan kanssa. Jos jaksat pari kertaa ja luovutat, niin et voi olla asiasta vielä mitään mieltä. Minä puntaroin aikanaan haluanko olla hikinen ja väsynyt – onneksi valitsin halun olla juuri näitä. Muutaman viikon kuluttua oli hikinen ja pirteä. Tajusin, miksi pörssiyhtiöiden johtajat hölkkää aamuhämärissä pitkin katuja – he hakevat virtaa duunipäivään. Minä en voi enää juosta, mutta kyvyn kävellä sain takaisin, tosin ainoastaan tasaisella kaupungissa. Koska tänä vuonna tuli talvi ja kylmä, ostin Tokmannin alesta kolmentoista euron toppahousut ja ryhdyin Hansuksi – en poistu kämpästä ilman toppahousuja. Toppahousut aamulla jalkaan, kuulokkeet korville ja menoksi. Ulkoillessa on oltava lämmin ja hyvä olo. Myös koiralla – Aisha lenkkeilee keväämmällä.
Toppahaalarit haaveissa, eikä tuulitakkikaan huono ole.
Sain aikanaan kaverilta joululahjaksi ”Joka naisen juoksukirjan”, ja sen avulla opettelin treeniohjelmien tekemisen. Jo suunnittelu virkistää mieltä. Niistä voi halutessaan tehdä omanlaisiaan, sillä sellaisia ihmisiä ei kannata matkia orjallisesti, jotka ovat harrastaneet liikuntaa jo pitkään. Hiljaa hyvä tulee, ja suunnitelmista huolimatta tässäkin on tärkeää pysyä päivä kerrallaan meiningissä.
Kotiin voi hommata liikuntavälineitä halutessaan. Pienet painot ja kuminauha ovat erinomaiset alkuun. Minun on myönnettävä, että kotitreeni sujuu huonosti. En vaan saa aloitettua. Siksi kuntosali on ollut minun valintani, ja nyt jo tarvitsen määrätyt laitteet. Stadissa niitä riittää vähän joka kulmalle, mutta pienemmillä paikkakunnilla saattaa olla haasteellista löytää salia. Tiedän, että useissa kunnissa on tarjolla kuntosali asukkaille. Myös uimahalleja löytyy Suomesta aika mukavasti.
Sitten lihavana treenaamisesta. Minä jatkoin treeniä lihomisesta huolimatta ja se ilmeisesti piti metabolisen oireyhtymän hieman lievempänä, kuin se olisi ollut ilman liikuntaa. Näin minulle on sanonut useampi lääkäri. Jos on kovin uupunut, esim. hoitamattoman uniapnean tai muun sairauden vuoksi, kannattaa aloittaa kevyesti. Vesiallas on hyvä, mutta näin korona aikana niiden ollessa kiinni, voi aloittaa vaikka tuolla kävelyllä. Valmiiksi suunniteltua 8 viikon ohjelmaa voi muuttaa sopivaksi. Minä motivoin aikanaan itseäni vammaisurheilijoiden avulla. Jos pommien pirstomat sotilaat kykenevät urheilemaan ilman jalkoja, kovissa kivuissa ja treenaamaan itsensä hyvään fyysiseen kuntoon, pystyy siihen keski-ikäinen läski nainenkin. Tarvitsee ainoastaan sitä halukkuutta asiaan.
Suomalaisethan tykkäävät juoksennella metsissä, ja luonnossa ylipäätään, joten ulkona tapahtuva liikunta sopii monelle. Kun olin terveyskeskuksen hyvinvointiryhmässä muutama vuosi sitten, oli siellä eräs vanha rouva, joka oli keksinyt loistavan liikuntamuodon liukkaille keleille. Hän ajoi ensin bussilla metrolle ja metrolla suuriin kauppakeskuksiin. Niissä hän lenkkeili reippaasti kerroksesta toiseen. Ei tarvinnut liukastella. Lisäksi hän teki lihaskuntoa kohottavia liikkeitä tuolijumpalla, perunapusseilla ja juomapulloilla. Painoa oli lähtenyt vuodessa 7 kg. Hän itse kertoi siihen olevan syynä myös kauppojen hevi-osasto, joka on kaikissa kaupoissa ensimmäisenä. Hän oli tehnyt valinnan ja päätöksen keskittyä tuohon osastoon tuotteineen. Hän söi edelleen mieleisiään ruokia, myös herkkuja, mutta oli liikunnan avulla saanut tolkun määriin ja siihen kuinka usein niitä söi. Inspiroiva ihminen.
Maisemia lenkiltä.
Maisemia aamulenkiltä.
Maisemia…
Aamulla.
Kohti aamukahvia.
Sitten musiikkiterapiaan, josta en tiennyt yhtään mitään ennen omaa kokemustani. Koska vaikutus on ollut suuri hyvinvointiini sekä psyykkisesti että fyysisesti koitan avata ajatuksiani saamastani hyödystä.
Kun vuonna 2006 aloitin juoksuharrastuksen, huomasin pian, että tarvitsen jotain avuksi, sillä hölkkääminen oli tylsääkin tylsempää puuhaa. Juoksumatolla tylsää, pururadalla metsässä tylsää, maantien laidassa tylsää eli tylsää. En keksinyt muuta keinoa kun hankkia piuhat korviin ja avata radion. Tuolloin kuuntelin radio Novaa, josta usein soi Juha Tapion Kelpaat kelle vain. Se oli silloin sanoiltaan merkityksellinen ja antoi voimaa lenkillä. Nyt minun ei tarvitse enää kelvata kenellekään, sillä ymmärrän tuon toisille kelpaamisen vahingollisen viestin. Kun epätoivoisesti yritämme kelvata muille ihmisille unohdamme itsemme. Minä kelpaan itselleni ja se on ainoa kelpaaminen, jolla on mitään merkitystä. Biisistä pidän edelleen ja Juha Tapiosta muutenkin.
Vaihdettuani jossain vaiheessa kanavaa radio Nostalgiaan palasin musiikin suhteen omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Kun arki muuttui toisenlaiseksi muuttaessani Unkariin, alkoi musiikki tehdä työtään mielessäni monella tavalla.
Kuuntelin Nostalgiaa ainoastaan salilla urheillessani. Avasin sen kello 7 aamuisin ja suljin parin tunnin päästä kun lopetin. Nyt avaan sen kello 5.45 kun lähden salille ja suljen joskus puoli ysin maissa. Olen siis tehnyt näin noin kahdentoista kuukauden ajan kun huomioin koronan aiheuttamat salien kiinniolot. Aamuisin soi aikalailla samat biisit enkä voi valita suosikkejani enkä sitä, miten ne soivat minäkin aamuna. Yleensä ihminen haluaisi kuunnella mieleistään musiikkia, ja siihen käsittääkseni perustuvat itse valitut soittolistat. Tässä tapauksessa toinen henkilö päättää, mitä soi milloinkin, ja minä joko kuuntelen tai en.
Koska teen suoritettani samalla en puutu musiikkiin vaan olen keskittynyt ensisijaisesti sen antamaan rytmiin. Itä-Suomen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan musiikki parantaa suoritusta huomattavasti. Sen voin allekirjoittaa, sillä tempo laskee välittömästi, jos jostain syystä kuulokkeet mykistyvät. Mutta olen huomannut myös muunlaista vaikutusta.
Biisit tuovat tunteita ja joitain muistojakin mieleen. Ne ovat mukavia, onnellisia, mutta ne ovat olleet myös ahdistavia, surullisia ja tuskallisia. Huomasin jossain vaiheessa, että niiden toistuessa aloin saamaan joitain muistoja takaisin. Traumatisoitunut mieli palautti onnen hetkiä kaukaa menneisyydestä, mutta mieli myös esti palauttamasta tuskallisia muistoja lieventäen kuitenkin ahdistusta niiden osalta. Ilmeisesti traumaattisiin tapahtumiin liittyi myös musiikki, sillä nyt määrättyjen biisien soidessa niiden laukaisema ahdistus alkoi helpottaa, samoin suru. Suruun taitaa sisältyä monet menetykset, jotka niiden traumaattisuuden vuoksi mieli on pyyhkinyt pois. Ei nähtävästi tarvitse palauttaakaan noita muistoja vapautuakseen tuskasta, pelosta ja hylätyksi tulemisen kokemuksesta – musiikki korjaa mielen ja sielun.
“Musiikki terapeuttisena välineenä aktivoi alitajuista, tiedostamatonta mielenmaisemaa. Sen keinoin voidaan sekä paljastaa että parantaa. Musiikin avulla voi käsitellä vaikeitakin asioita turvallisesti, symbolisen etäisyyden päässä. Musiikki saa aikaan vuorovaikutusta, se antaa esteettisiä kokemuksia ja tuottaa mielihyvää. Musiikilla on myös fysiologisia vaikutuksia. Sen avulla voidaan stimuloida tai rauhoittaa. Musiikkia käytetään hyväksi myös kivunhoidossa.” Näin kuvaillaan musiikkiterapiaa sen yhdistyksen sivuilla.
Olen siis saanut ihan vahingossa musiikkiterapiaa kuntoillessani. Omalla kohdallani on ollut merkityksellistä musiikin sijoittuminen pääasiassa 60- 80-luvuille traumojen syntyhetkiin, samojen biisien toistuvuus ja se, etten itse ole puuttunut valintaan – siis suostuminen. Pitkäkestoisuus on myös avaintekijä, sillä olen huomannut vaikutuksen vasta viime aikoina.
Halusin avata asiaa sen vuoksi, että usein huonokuntoisuuteen, liikkumattomuuteen, surkeisiin elämäntapoihin, ärtyneisyyteen ja tyytymättömyyteen, liittyy sellaisia vanhoja elämään liittyviä asioita, joita me emme enää tule edes ajatelleeksi, mutta jotka vaikuttavat silti halusimme tai emme. Onnentunne on lisääntynyt ja katkeruus hellittänyt. Toppahousurockin parantava vaikutus on tullut todeksi.
Kannattaa kokeilla – on ilmaista. Tai no, toppikset maksaa jotain ja kuulokkeet jotain, mutta investointi tuo runsaasti voittoja.
Heräsin pirteänä ensimmäiseen aamuun Coinissa. Aisha oli tullut peiton alle, joka oli ihan ensimmäinen kerta. Olin valinnut meille alakerran makuuhuoneen, sillä portaat yläkertaan eivät olleet koiralle sopivat. Venyttelin hetken ja nousin ylös. Salamana takaisin peittojen alle. Selvisi syy koiran käytökseen – kämppä oli jäätävän kylmä. Villasukkaa ja -paitaa päälle, kahvia keittämään ja asennetta peliin.
Olin edellisenä päivänä saapunut Niemisten kanssa uuteen kotiin, joka osoittautui todella kauniiksi kaupunkitaloksi Coinin laidalla. Britti-isännät olivat rakentaneet hylsystä hyvällä maulla ihanan asunnon, jossa varmasti viihtyy. Tarja ja Veli olivat tinkineet vuokran siten, että se oli noin puolet stadin vuokrasta. Lisäksi tuli sähkö, joka on Espanjassa kalliimpaa kuin Suomessa, ja vesi, joka on aikalailla saman hintaista. Coinin kaupungissa oli sähkö ilmaista klo 16-18, ja silloin pistin pesukoneet päälle, uunia tai mikroa eivät sulakkeet kestäneet. Puitteet vaikuttivat nyt oikein kivoilta verrattuna litimärkään taloon Unkarissa.
Koska olin edelleen helsinkiläinen oli minulla oikeus Areenan lähetyksiin. Kahvia juodessa katselin aamuohjelmaa. Sitten kiskoin Aishan peittojen alta ja lähdimme kiertelemään tyhjää kaupunkia. Espanjassa aamu oli vasta paljon myöhemmin, kuin mihin olin tottunut. Kuntosalikin aukeaisi vasta kello kahdeksan, jolloin normaalisti olin jo päättelemässä treeniä. En halunnut muuttaa tapojani, sillä rakastan aamuja. Hiljalleen heräilevässä kaupungissa oli mukavaa kuljeskella, joskin Coin on niin pieni, että se oli viikossa kuljettu joka suuntaan ja ristiin rastiin.
Muutaman päivän asettumisen jälkeen hankin salikortin. Se oli aikalailla saman hintainen kuin meillä, mutta siihen sisältyi myös spa-alue. Siellä oli pieni ja matala uima-allas, jossa ei voinut vesijuosta ja uiminenkin oli turhauttavaa. Tein siis joka aamu kunnon treenin ja sitten makoilin porealtaassa ja höyrysaunassa. Höyrysauna käynnistettiin kun lopettelin treeniä, joten sinne tuli kuumaa höyryä kunnolla. Jos sinne meni myöhemmin, ei tullut kuin ärtyneeksi kosteasta erittäin vähähöyryisestä tilasta, jossa kaakeli-istuimetkin viilenivät ikäviksi. Spa-alueella oli muitakin saunoja, mutta löylyn heittäminen oli ehdottomasti kielletty, sillä se on vaarallista terveydelle. Porukoilla oli hauskaa, kun kerroin olevani suomalainen ja selvinneeni hengissä kuusikymmentä vuotta löylyistä huolimatta.
Kuntosalielämä oli oikein mukavaa ja aamulla oli kuten kotimaassakin, mummot ja papat enemmistönä. Ryhmäliikuntoihin tuli nuorempaa väkeä kyllä, mutta vasta kello yhdeksän, sillä kahdeksalta oli aivan liian aikaista. Sali oli kaupungin toisella laidalla, neljän kilometrin päässä, ja matkalla havaitsin maatalous- ja tukkuliikkeiden avanneen ovensa jo aikaisemmin. Paikallisten ikäihmisten lisäksi, myös muut, britit ja hollantilaiset, aloittivat aamunsa aikaisin salilla. Meno oli siis ihan samaa kuin kotona ja Kaposvarissa.
Tein jälleen itselleni suunnitelman kalenteriin kuinka etenen. Minullahan oli etelään muuttooni, ahneuden lisäksi, motiivina terveyden palauttaminen siinä määrin kuin se olisi mahdollista. Siksi oli jälleen laadittava suunnitelma. Näitä kaikenlaisia kuntokuureja ja muita #pienimuutospäivässäoletmitäsyötjaketoilekilothelvettiin menetelmiä tarjotaan tasaisin välein erilaisissa medioissa. Lisäksi käytetään modernia psykologiaa, jonka mukaisesti ei pahoiteta kenenkään mieltä, eikä siis sitten sanota yhtään mitään. Totuus on se, että jos aikoo mitään saavuttaa pitää ylittää mukavuusalueensa rajat ja tehdä kuten viisaammat sanoo. Olen keskustellut usean turhautuneen lääkärin ja ravitsemusterapeutin ja fysioterapeutin ja personal trainerin jajajaja kanssa, jotka eivät voi sanoa riittävän suoraan tai jos sanovat, asiakkaat vetävät herneen nenään. Minäkin olen ollut sellainen, mutta sitten koitti päivä, jolloin katsoin peiliin ja jouduin toteamaan, että lukuisat ammattilaiset olivat tienneet minua paremmin minun asiani. Olin joutunut siihen tilanteeseen, että rehellisyys itselleni olisi ainoa avain onneen. Kaikki sitkut ja mutkut ja muut tekosyyt oli syytä heittää ikkunasta ulos.
Ensimmäinen on aloitus. Kaikkihan oli aina alkanut seuraavana maanantaina, siihen tuli muutos. Kun kirjoitin ensimmäistä suunnitelmaani, se alkoi samana päivänä. Sitten se ikiaikainen tekosyy, “kun ei oo ketään kaveria”. Mikä hemmettiä sillä kaverilla tekee kun on kyse minun terveydestäni. Ensinnäkin treeni heikkenee kun pitää höpötellä kaverin kanssa. Toiseksi, jos kaveri ei syystä tai toisesta tulekaan, niin koko treeni jää tekemättä. Näppärä tekosyy ja valheiden valhe on vierittää syy kaverin niskoille. Tai puolison. Sekin on syvältä, että omaan juttuunsa vangitsee ja pakottaa puolison ja/tai muun perheen. Kyllä se on ihan ihmisen oma asia hoitaa itsensä, ja on todella ikävää kontrollointia tehdä muista uhreja. Lisäksi on erittäin terveellistä viihtyä hetki itsensä kanssa. Jos se on hyvin vaikeaa, voi olla hyödyllistä pohtia miksi näin on.
Minä käytän kalenteria, jossa on viikkoaukeama. Suunnitelma laaditaan siihen kykyjensä mukaisesti. Ei pidä haukata liian suurta palaa, ja jos on ollut vuosia liikkumatta, kannattaa aloittaa pienin askelin, mutta riittävän usein. Salia ainakin kolme kertaa viikossa, ja vasta vähintään kuukauden säännöllisen treenin jälkeen, voi odottaa sen muuttuvan mukavaksi. Kroppa rääkyy kyllä ensin vastaan ja väsymys voi tulla yllätyksenä, mutta lopulta treeni kääntyy piristäväksi. Juuri siitä syystä on meitä aamutreenaajia. Kannattaa käyttää muuten värikyniä suunnitelmiin, jollain ihmeen tavalla ne toimivat aivoissa siten, että toiminta lähtee tehokkaammin käyntiin.
Koska olen aloittanut itse pohjalta, 46-vuotiaana ihan ensimmäisen kerran koskaan, voin sanoa, että jos ei ole kokeillut ei kannata tulla sanomaan, ettei pelitä. On eri asia jos ei halua, viitsi tai ei muuten vaan kiinnosta. Nekin on ihan ok, sillä meillä on vapaus omiin valintoihimme. Ihmiset ovat yksilöitä, joten motiivitkin ovat erilaisia. Minä en halunnut vielä kuolla. Lisäksi toipumisen myötä avautui mahdollisuus onnelliseen elämään. En ole koskaan kokenut olevani varsinaisesti onneton, mutta missään nimessä en ole ollut onnellinenkaan, ja se on johtunut ainoastaan ja vaan siitä, etten ole vähääkään arvostanut itseäni – saati sitten rakastanut. Sen ymmärtäminen, ettei onni ja onnellisuus tule muilta ihmisiltä vaan meistä itsestämme, on kaiken avain. Siksi treenaan itselleni, vaikka on mukava välillä höpötellä kavereiden kanssa salilla ja altaassa. Altaassa varsinkin, jos ei ole tarkkana, treeni heikkenee kellumiseksi, kun juttelee kavereiden kanssa.
Kuntosalin vieressä on maatalouskauppa Vivero, josta saa polttopuita. Se on alettava lämmittämään olohuoneen uunia, jonka lämmön seinässä oleva tuuletin kuljettaa muualle asuntoon. Lisäksi hankin pienen lämmittimen makuuhuonetta ja kylpyhuonetta varten. Tästä se lähtee elämä Espanjassa.
Sari Kuoppala 