Heräsin pirteänä ensimmäiseen aamuun Coinissa. Aisha oli tullut peiton alle, joka oli ihan ensimmäinen kerta. Olin valinnut meille alakerran makuuhuoneen, sillä portaat yläkertaan eivät olleet koiralle sopivat. Venyttelin hetken ja nousin ylös. Salamana takaisin peittojen alle. Selvisi syy koiran käytökseen – kämppä oli jäätävän kylmä. Villasukkaa ja -paitaa päälle, kahvia keittämään ja asennetta peliin.
Olin edellisenä päivänä saapunut Niemisten kanssa uuteen kotiin, joka osoittautui todella kauniiksi kaupunkitaloksi Coinin laidalla. Britti-isännät olivat rakentaneet hylsystä hyvällä maulla ihanan asunnon, jossa varmasti viihtyy. Tarja ja Veli olivat tinkineet vuokran siten, että se oli noin puolet stadin vuokrasta. Lisäksi tuli sähkö, joka on Espanjassa kalliimpaa kuin Suomessa, ja vesi, joka on aikalailla saman hintaista. Coinin kaupungissa oli sähkö ilmaista klo 16-18, ja silloin pistin pesukoneet päälle, uunia tai mikroa eivät sulakkeet kestäneet. Puitteet vaikuttivat nyt oikein kivoilta verrattuna litimärkään taloon Unkarissa.
Koska olin edelleen helsinkiläinen oli minulla oikeus Areenan lähetyksiin. Kahvia juodessa katselin aamuohjelmaa. Sitten kiskoin Aishan peittojen alta ja lähdimme kiertelemään tyhjää kaupunkia. Espanjassa aamu oli vasta paljon myöhemmin, kuin mihin olin tottunut. Kuntosalikin aukeaisi vasta kello kahdeksan, jolloin normaalisti olin jo päättelemässä treeniä. En halunnut muuttaa tapojani, sillä rakastan aamuja. Hiljalleen heräilevässä kaupungissa oli mukavaa kuljeskella, joskin Coin on niin pieni, että se oli viikossa kuljettu joka suuntaan ja ristiin rastiin.
Muutaman päivän asettumisen jälkeen hankin salikortin. Se oli aikalailla saman hintainen kuin meillä, mutta siihen sisältyi myös spa-alue. Siellä oli pieni ja matala uima-allas, jossa ei voinut vesijuosta ja uiminenkin oli turhauttavaa. Tein siis joka aamu kunnon treenin ja sitten makoilin porealtaassa ja höyrysaunassa. Höyrysauna käynnistettiin kun lopettelin treeniä, joten sinne tuli kuumaa höyryä kunnolla. Jos sinne meni myöhemmin, ei tullut kuin ärtyneeksi kosteasta erittäin vähähöyryisestä tilasta, jossa kaakeli-istuimetkin viilenivät ikäviksi. Spa-alueella oli muitakin saunoja, mutta löylyn heittäminen oli ehdottomasti kielletty, sillä se on vaarallista terveydelle. Porukoilla oli hauskaa, kun kerroin olevani suomalainen ja selvinneeni hengissä kuusikymmentä vuotta löylyistä huolimatta.
Kuntosalielämä oli oikein mukavaa ja aamulla oli kuten kotimaassakin, mummot ja papat enemmistönä. Ryhmäliikuntoihin tuli nuorempaa väkeä kyllä, mutta vasta kello yhdeksän, sillä kahdeksalta oli aivan liian aikaista. Sali oli kaupungin toisella laidalla, neljän kilometrin päässä, ja matkalla havaitsin maatalous- ja tukkuliikkeiden avanneen ovensa jo aikaisemmin. Paikallisten ikäihmisten lisäksi, myös muut, britit ja hollantilaiset, aloittivat aamunsa aikaisin salilla. Meno oli siis ihan samaa kuin kotona ja Kaposvarissa.
Tein jälleen itselleni suunnitelman kalenteriin kuinka etenen. Minullahan oli etelään muuttooni, ahneuden lisäksi, motiivina terveyden palauttaminen siinä määrin kuin se olisi mahdollista. Siksi oli jälleen laadittava suunnitelma. Näitä kaikenlaisia kuntokuureja ja muita #pienimuutospäivässäoletmitäsyötjaketoilekilothelvettiin menetelmiä tarjotaan tasaisin välein erilaisissa medioissa. Lisäksi käytetään modernia psykologiaa, jonka mukaisesti ei pahoiteta kenenkään mieltä, eikä siis sitten sanota yhtään mitään. Totuus on se, että jos aikoo mitään saavuttaa pitää ylittää mukavuusalueensa rajat ja tehdä kuten viisaammat sanoo. Olen keskustellut usean turhautuneen lääkärin ja ravitsemusterapeutin ja fysioterapeutin ja personal trainerin jajajaja kanssa, jotka eivät voi sanoa riittävän suoraan tai jos sanovat, asiakkaat vetävät herneen nenään. Minäkin olen ollut sellainen, mutta sitten koitti päivä, jolloin katsoin peiliin ja jouduin toteamaan, että lukuisat ammattilaiset olivat tienneet minua paremmin minun asiani. Olin joutunut siihen tilanteeseen, että rehellisyys itselleni olisi ainoa avain onneen. Kaikki sitkut ja mutkut ja muut tekosyyt oli syytä heittää ikkunasta ulos.
Ensimmäinen on aloitus. Kaikkihan oli aina alkanut seuraavana maanantaina, siihen tuli muutos. Kun kirjoitin ensimmäistä suunnitelmaani, se alkoi samana päivänä. Sitten se ikiaikainen tekosyy, “kun ei oo ketään kaveria”. Mikä hemmettiä sillä kaverilla tekee kun on kyse minun terveydestäni. Ensinnäkin treeni heikkenee kun pitää höpötellä kaverin kanssa. Toiseksi, jos kaveri ei syystä tai toisesta tulekaan, niin koko treeni jää tekemättä. Näppärä tekosyy ja valheiden valhe on vierittää syy kaverin niskoille. Tai puolison. Sekin on syvältä, että omaan juttuunsa vangitsee ja pakottaa puolison ja/tai muun perheen. Kyllä se on ihan ihmisen oma asia hoitaa itsensä, ja on todella ikävää kontrollointia tehdä muista uhreja. Lisäksi on erittäin terveellistä viihtyä hetki itsensä kanssa. Jos se on hyvin vaikeaa, voi olla hyödyllistä pohtia miksi näin on.
Minä käytän kalenteria, jossa on viikkoaukeama. Suunnitelma laaditaan siihen kykyjensä mukaisesti. Ei pidä haukata liian suurta palaa, ja jos on ollut vuosia liikkumatta, kannattaa aloittaa pienin askelin, mutta riittävän usein. Salia ainakin kolme kertaa viikossa, ja vasta vähintään kuukauden säännöllisen treenin jälkeen, voi odottaa sen muuttuvan mukavaksi. Kroppa rääkyy kyllä ensin vastaan ja väsymys voi tulla yllätyksenä, mutta lopulta treeni kääntyy piristäväksi. Juuri siitä syystä on meitä aamutreenaajia. Kannattaa käyttää muuten värikyniä suunnitelmiin, jollain ihmeen tavalla ne toimivat aivoissa siten, että toiminta lähtee tehokkaammin käyntiin.
Koska olen aloittanut itse pohjalta, 46-vuotiaana ihan ensimmäisen kerran koskaan, voin sanoa, että jos ei ole kokeillut ei kannata tulla sanomaan, ettei pelitä. On eri asia jos ei halua, viitsi tai ei muuten vaan kiinnosta. Nekin on ihan ok, sillä meillä on vapaus omiin valintoihimme. Ihmiset ovat yksilöitä, joten motiivitkin ovat erilaisia. Minä en halunnut vielä kuolla. Lisäksi toipumisen myötä avautui mahdollisuus onnelliseen elämään. En ole koskaan kokenut olevani varsinaisesti onneton, mutta missään nimessä en ole ollut onnellinenkaan, ja se on johtunut ainoastaan ja vaan siitä, etten ole vähääkään arvostanut itseäni – saati sitten rakastanut. Sen ymmärtäminen, ettei onni ja onnellisuus tule muilta ihmisiltä vaan meistä itsestämme, on kaiken avain. Siksi treenaan itselleni, vaikka on mukava välillä höpötellä kavereiden kanssa salilla ja altaassa. Altaassa varsinkin, jos ei ole tarkkana, treeni heikkenee kellumiseksi, kun juttelee kavereiden kanssa.
Kuntosalin vieressä on maatalouskauppa Vivero, josta saa polttopuita. Se on alettava lämmittämään olohuoneen uunia, jonka lämmön seinässä oleva tuuletin kuljettaa muualle asuntoon. Lisäksi hankin pienen lämmittimen makuuhuonetta ja kylpyhuonetta varten. Tästä se lähtee elämä Espanjassa.
Tarja ja Veli Nieminen 
Sari Kuoppala 