Museokortti on ihana keksintö. Se mahdollistaa alempien tuloluokkienkin taidemuseokäynnit. Se mahdollistaa myös Taidetörpön seikkailut korkeamman kulttuurin parissa siten, että voin oikeasti keskittyä näkemääni ja kokemaani.
Ristin itseni kaikella rakkaudella Taidetörpöksi, sillä mitään en tiedä mistään, mikä koskee taidetta ja sen tekemistä. Olen kuluttaja, joka muodostaa mielipiteen jostain syystä tai ilman syytä. Luulen, että syyt ovat niin syvällä minussa, etten saa niitä sanoiksi, joten olkoon. Kaikkea maailmassa ei tarvitse selittää.
Tässä jaksossa vierailen Ateneumissa Enckellin näyttelyä ihmettelemässä. Sen verran olin ihmeissäni, että oli käytävä neljä kertaa ennen raporttia. Kolme käyntikerroista oli omia ja yksi kirjoituskurssin kanssa käyty. Jokaisella kerralla näin jotain uutta ja samalla jo näkemäni ja havaitsemani sai syvyyttä.
Ensimmäisen kerran saldo oli se, että toiset teokset ovat rumia, toiset eivät ole rumia ja sitten löytyi muutama todella kaunis. Alastomat kalvakat nuoret miehet, joita riitti useiden taulujen verran, olivat rumia. Mietin miksi, ja tulin siihen tulokseen, että teokset olivat niin värittömiä ja kalvakoita. Mieleeni tuli kuolema – elävät kuolleet. Jostain syystä en kuvannut näitä ollenkaan. Sen sijaan Kuoleman vaellus on hieno.

Kuoleman vaellus, 1896, vesiväri ja lyijykynä
Asetelmat olivat mieleeni, samoin muotokuvat. Jokaisella kerralla pysähdyin kirkkotaiteen edessä ja aluksi osa oli mielestäni rumia. Sellainen oli Karkotus paratiisista, joka kuitenkin kolmannella käyntikerralla valikoitui kirjoitustehtävän teokseksi. Teologina sain siitä vaivatta saarnan aikaiseksi, ja varsinainen rumuus häipyi taustalle. Aatamin ja Eevan tunnetilat välittyvät teoksesta upeasti. Hylkäsin kuitenkin tekstini juuri sen saarnaluonteen takia. Ei avaudu itsellenikään mitä ajattelin näin tehdessäni.


Kukkia, 1912-1913 
Taiteilijan äiti, 1904 
Albert Edelfelt, 1909 
Kaloja, 1909 
Siilakoita, 1904 
Karkotus paratiisista, 1908
Valitsin sen sijaan Kaisaniemi -teoksen. Lopulta minulla ei ollut mitään sanottavaa siitä, vaikka kuljen puistossa useita kertoja viikossa. Puistoteokset olivat kuitenkin mieleisiä. Kaikkein mieleenpainuvin teos oli kuitenkin Joulukuusi Kilossa. En ymmärrä miksi en yhdelläkään käyntikerralla ottanut siitä kuvaa. Kunhan ovet jälleen aukeavat museoihin, minä menen kuvaamaan Joulukuusen itselleni iloksi. Jos tuuri käy, siitä saattaa olla juliste museokaupassa.

Ylösnoussut Kristus kohtaa naiset erämaassa, 1901 
Kansakoulu 1899 
Getsemane, 1902 
Narkissos, 1915 
Sisäkuva suomalaisesta oopperasta, 1919 
Puistokuva Kaisaniemestä, 1915
Ateneumissa on niin paljon taidetta tarjolla, että vierailuni siellä jatkuvat.



