muutos – Sari Kuoppala

Elämän nälkä

Tää niitä aamuja on kun en tiedä

Kannattaako nousta vai jäädä

Vetää peitto yli pään

Ja hautautua alle kivisen kuoren

Aamuyössä sydän yksin lyö

Eikä pääse läpi surujen vuoren

Pelko pimeyttä pitkin liikkuu

Tuntuu niinkuin päivää ei tulisikaan

Ja silloin kun henkäys aamutuulen

Jokin täyttää tämän pienen huoneen

Se mut viimeinkin herättää

Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä ei voimiaan säästä

Minut pystyyn kiskaisee

Elämän nälkä istuu olkapäällä käskee lähde jo täältä

Mua eteenpäin rohkaisee

Elämän nälkä

Eteenpäin rohkaisee

Verhot sivuun liukuu ja katson

Kuinka valo pois työntää varjon

Joka sieluni yöhön kietoi

Vaikka irti siitä päästä tahdoin

Kun olin maahan lyöty eikä kukaan

Voinut yli syvän virran mua kantaa

Elämä välissä taivaan ja maan

Elämä syksyyni valonsa tuo

Ja silloin kun henkäys aamutuulen

Se täyttää tämän pienen huoneen

Se mut viimeinkin herättää

Elämän nälkä …

Olin jo luovuttaa koko bloggauksen turhana, mutta sitten kuoli Pave Maijanen. Viikonloppuna menehtynyt muusikko, joka on vaikuttanut minun nuoruudestani lähtien, sai lähteä inhottavan sairauden, ALSin, tappamana. Siitä ei parannuta vaikka tekisi mitä. Minä olen saanut valita sairauden ja toipumisen välillä, se on valtavan suuri lahja. Kun tänä aamuna varhain poljin jälleen salilla kuntopyörää, tuli Radio Nostalgialta tämä Maijasen biisi, ja se antoi uutta voimaa ja inspiraatiota tähän minun kirjoitteluuni. Juuri tuo elämän nälkä nyki minut kuoleman porteilta takaisin elämään. Se sama nälkä kiskoo myös aamuisin ylös salille.

https://www.youtube.com/watch?v=uttYnh8hBQk

Vuoden vaihtuessa on taas lehdet täynnä erilaisia laihdutus-, kuntoilu- ja muita elämäntapamuutoskuureja. Olen niitä itsekin vuosikymmenien aikana lueskellut, mutta koskaan en ole vaivautunut niitä koittamaan. Menin aina Painonvartijoihin ja onnistuin hetkellisesti erittäin hyvin. Tiedän tarkkaan virheeni ja kuurien mahdottomuuden. Siitä kerron nyt aivan ensimmäiseksi.

Miksi kuurit epäonnistuvat ja vievät vielä suurempaan ahdinkoon?

Lyhyt vastaus on se, että ne ovat kuureja, jotka loppuvat. Mikäli haluaa muutosta on tehtävä pysyviä muutoksia. Kuurin loputtua asiat palaavat ennalleen, painon kohdalla pudotetut kilot tulevat takaisin ja kuurien seurauksena tulee muutama kilo vielä plussaa. Tipattoman tammikuun jälkeen toisilla riistäytyy juominen lapasesta. Tämä on kylmä totuus, jonka voitte tarkistaa keneltä tahansa lääkäriltä, ravitsemusterapeutilta, päihdealan- tai muulta ammattilaiselta. Sellainen henkilö, jolla on muutama kilo ylimääräistä joulun tai kesän jäljiltä, mutta on muuten lähellä normaalipainoa, ja omaa normaalin suhteen ruokaan, ei ole mitään ongelmia. Hän voi pitää kuurin, mutta todennäköisesti kilot karisisivat joka tapauksessa, kun normaali arki alkaa taas rullata. Mutta kaikki ne, joilla on vähänkin ongelmia ovat varmasti huomanneet, että vuosien mittaan ongelma etenee ja kasvaa. Mikä sitten neuvoksi? Kuinka voi itseään auttaa?

Ensin on oltava halu muutokseen. Todellinen halu! Se, että haluaa painon putoavan, mutta syömisen jatkuvan ennallaan, ei ole oikeanlaista halua. Monet alkoholistit haluavat päästä alkoholin aiheuttamista terveys- ja muista ongelmista lasi kädessä. Tai ihan vaan ottaa joskus vähän, yhden lasillisen. Alkoholin kohdalla yksikään ryyppy ei ole mahdollista ongelmajuojalle, mutta ruoan kohdalla voi herkkujakin syödä, kunhan on ensin puuttunut oikealla tavalla ongelmaan. Mikä on oikea tapa?

Rehellisyys on ehdoton edellytys yhtään mihinkään toipumiseen yhtään minkään asian kohdalla. Rehellisyyden löytymiseenkin tarvitaan halua ja toisinaan työtäkin. Moni meistä pakoilee asioita erilaisten vedätysten takana. Juoppo ilmoittaa olevansa juoppo ja saa näin oikeutuksen jatkaa juomistaan. Joku ilmoittaa olevansa laiska ja saa näin oikeutuksen jäädä sohvan pohjalle. Joku selittää viimeiseen hengenvetoon, että vika on geeneissä, ei voi tehdä mitään. Sitten on valtava joukko ihmisiä, jotka syyttävät kaikesta mahdollisesta kohtaloaan, perhettään, kipujaan, ystäviä tai niiden puuttumista, köyhyyttään tai yhteiskuntaa kokonaisuudessaan. Tahdonvoiman puuttumista siunailee lähes kaikki, mutta sillä ei tee lopulta tee yhtään mitään, päinvastoin se saattaa aiheuttaa suunnatonta vahinkoa ja laukaista pahojakin syömishäiriöitä. Sitten ovat nämä klassikot: #josolisniintainäinniinsitten tai #mutkusitätaitätä tai #sitkuasiatonniintainäin”. Siinä ne vuodet sitten kuluvat kenellä mitenkin, mutta kilojen lisääntyessä.

Lehdet myyvät hyvin, mutta apua saa todella harva. Tuon uusimman ET-lehden mukana tuli 60+ kuntoon erikoisnumero, joka ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä. Siellä hieman avataan myös tätä onnistumisen ongelmallisuutta, mutta koska näihin ongelmiin kuuluu niiden itsensä kieltäminen, moni ohittaa iloisesti kylmät tosiasiat. Mikäli saat käsiisi vuoden ensimmäisen ET:n ja tämän erikoisnumeron, niin suosittelen lukemaan ensimmäisenä sivulta 32 alkavan Pian tarinan. Kuusikymppinen Pia on tehnyt loistavaa työtä kokonaisvaltaisesti muuttaen elämäntapojaan syömisen ja liikunnan suhteen. Vuoden aikana hän on pudottanut 5 kg painoaan. Kuinka moni tyytyy tähän? Villi veikkaus, että haluat lukea niitä juttuja, joissa 5 kg lähtee viikossa. Juuri sen vuoksi tulet epäonnistumaan yhä uudestaan ja uudestaan.

Minä suosittelen kaikille ensin lääkärissä käyntiä. On hyvä tietää onko korkea verensokeri, alkava tai jo oleva diabetes tai metabolinen oireyhtymä kaikessa kukoistuksessaan.

https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00045

Lääkäriä ennen kannattaa pitää ruokapäiväkirjaa. Tämä on ikävä toimenpide, sillä se pakottaa rehellisyyteen. Itse tappelin vastaan, ja tappelen toisinaan vieläkin, kaikin mahdollisin tekosyin. Kun käsien hermovauriot estivät kirjoittamisen, ravitsemusterapeutti pilasi koko jutun vaatimalla valokuvat syömisistäni. Syömishäiriöklinikalla edellytettiin sitoutuminen toimenpiteisiin varsin suorasukaisesti sanomalla, että tuolla on ovi jos ei halua tehdä kuten ohjeet edellyttävät. Jonot ovat pitkät ja tulijoita on, on siis väärin kiukutella hoito-ohjeita vastaan. Eräällä henkilöllä oli ongelmia lounaan syömisen kanssa työpaikallaan. Oli sitä sun tätä syytä ja häiriötä muiden ihmisten toimesta, mikä esti lounaan syömisen. Viimein psykiatrian erikoislääkäri sanoi: “Otat evääsi ja menet WC-pöntölle istumaan ja syömään. Ovi lukkoon. Ei taatusti tule keskeytyksiä.” Viikon kuluttua henkilö kertoi tehneensä näin, ja siitä pitäen hänkin sai lounaan syötyä.

Tämä on yksi tärkeimmistä toimenpiteistä

Minä kirjoittelen nyt pienissä osissa tätä juttuani muutoksesta, sillä fakta on myös, ettei ihminen jaksa keskittyä liian pitkiin kirjoituksiin. Päätän tämän ensimmäisen osan tähän ja ne, jotka haluavat jotain tehdä itsensä hyväksi saavat pari kotitehtävää:

Pidä ruokapäiväkirjaa joko vihkoon tai kuvaa syömisesi.
Mieti mitä haluat muuttaa ja kirjoita se ylös.
Mikäli voit käyttää kynää hanki vihko ja/tai kalenteri.

Voimia!

Espanjan elämä alkaa

Heräsin pirteänä ensimmäiseen aamuun Coinissa. Aisha oli tullut peiton alle, joka oli ihan ensimmäinen kerta. Olin valinnut meille alakerran makuuhuoneen, sillä portaat yläkertaan eivät olleet koiralle sopivat. Venyttelin hetken ja nousin ylös. Salamana takaisin peittojen alle. Selvisi syy koiran käytökseen – kämppä oli jäätävän kylmä. Villasukkaa ja -paitaa päälle, kahvia keittämään ja asennetta peliin.

Olin edellisenä päivänä saapunut Niemisten kanssa uuteen kotiin, joka osoittautui todella kauniiksi kaupunkitaloksi Coinin laidalla. Britti-isännät olivat rakentaneet hylsystä hyvällä maulla ihanan asunnon, jossa varmasti viihtyy. Tarja ja Veli olivat tinkineet vuokran siten, että se oli noin puolet stadin vuokrasta. Lisäksi tuli sähkö, joka on Espanjassa kalliimpaa kuin Suomessa, ja vesi, joka on aikalailla saman hintaista. Coinin kaupungissa oli sähkö ilmaista klo 16-18, ja silloin pistin pesukoneet päälle, uunia tai mikroa eivät sulakkeet kestäneet. Puitteet vaikuttivat nyt oikein kivoilta verrattuna litimärkään taloon Unkarissa.

Koska olin edelleen helsinkiläinen oli minulla oikeus Areenan lähetyksiin. Kahvia juodessa katselin aamuohjelmaa. Sitten kiskoin Aishan peittojen alta ja lähdimme kiertelemään tyhjää kaupunkia. Espanjassa aamu oli vasta paljon myöhemmin, kuin mihin olin tottunut. Kuntosalikin aukeaisi vasta kello kahdeksan, jolloin normaalisti olin jo päättelemässä treeniä. En halunnut muuttaa tapojani, sillä rakastan aamuja. Hiljalleen heräilevässä kaupungissa oli mukavaa kuljeskella, joskin Coin on niin pieni, että se oli viikossa kuljettu joka suuntaan ja ristiin rastiin.

Muutaman päivän asettumisen jälkeen hankin salikortin. Se oli aikalailla saman hintainen kuin meillä, mutta siihen sisältyi myös spa-alue. Siellä oli pieni ja matala uima-allas, jossa ei voinut vesijuosta ja uiminenkin oli turhauttavaa. Tein siis joka aamu kunnon treenin ja sitten makoilin porealtaassa ja höyrysaunassa. Höyrysauna käynnistettiin kun lopettelin treeniä, joten sinne tuli kuumaa höyryä kunnolla. Jos sinne meni myöhemmin, ei tullut kuin ärtyneeksi kosteasta erittäin vähähöyryisestä tilasta, jossa kaakeli-istuimetkin viilenivät ikäviksi. Spa-alueella oli muitakin saunoja, mutta löylyn heittäminen oli ehdottomasti kielletty, sillä se on vaarallista terveydelle. Porukoilla oli hauskaa, kun kerroin olevani suomalainen ja selvinneeni hengissä kuusikymmentä vuotta löylyistä huolimatta.

Kuntosalielämä oli oikein mukavaa ja aamulla oli kuten kotimaassakin, mummot ja papat enemmistönä. Ryhmäliikuntoihin tuli nuorempaa väkeä kyllä, mutta vasta kello yhdeksän, sillä kahdeksalta oli aivan liian aikaista. Sali oli kaupungin toisella laidalla, neljän kilometrin päässä, ja matkalla havaitsin maatalous- ja tukkuliikkeiden avanneen ovensa jo aikaisemmin. Paikallisten ikäihmisten lisäksi, myös muut, britit ja hollantilaiset, aloittivat aamunsa aikaisin salilla. Meno oli siis ihan samaa kuin kotona ja Kaposvarissa.

Tein jälleen itselleni suunnitelman kalenteriin kuinka etenen. Minullahan oli etelään muuttooni, ahneuden lisäksi, motiivina terveyden palauttaminen siinä määrin kuin se olisi mahdollista. Siksi oli jälleen laadittava suunnitelma. Näitä kaikenlaisia kuntokuureja ja muita #pienimuutospäivässäoletmitäsyötjaketoilekilothelvettiin menetelmiä tarjotaan tasaisin välein erilaisissa medioissa. Lisäksi käytetään modernia psykologiaa, jonka mukaisesti ei pahoiteta kenenkään mieltä, eikä siis sitten sanota yhtään mitään. Totuus on se, että jos aikoo mitään saavuttaa pitää ylittää mukavuusalueensa rajat ja tehdä kuten viisaammat sanoo. Olen keskustellut usean turhautuneen lääkärin ja ravitsemusterapeutin ja fysioterapeutin ja personal trainerin jajajaja kanssa, jotka eivät voi sanoa riittävän suoraan tai jos sanovat, asiakkaat vetävät herneen nenään. Minäkin olen ollut sellainen, mutta sitten koitti päivä, jolloin katsoin peiliin ja jouduin toteamaan, että lukuisat ammattilaiset olivat tienneet minua paremmin minun asiani. Olin joutunut siihen tilanteeseen, että rehellisyys itselleni olisi ainoa avain onneen. Kaikki sitkut ja mutkut ja muut tekosyyt oli syytä heittää ikkunasta ulos.

Ensimmäinen on aloitus. Kaikkihan oli aina alkanut seuraavana maanantaina, siihen tuli muutos. Kun kirjoitin ensimmäistä suunnitelmaani, se alkoi samana päivänä. Sitten se ikiaikainen tekosyy, “kun ei oo ketään kaveria”. Mikä hemmettiä sillä kaverilla tekee kun on kyse minun terveydestäni. Ensinnäkin treeni heikkenee kun pitää höpötellä kaverin kanssa. Toiseksi, jos kaveri ei syystä tai toisesta tulekaan, niin koko treeni jää tekemättä. Näppärä tekosyy ja valheiden valhe on vierittää syy kaverin niskoille. Tai puolison. Sekin on syvältä, että omaan juttuunsa vangitsee ja pakottaa puolison ja/tai muun perheen. Kyllä se on ihan ihmisen oma asia hoitaa itsensä, ja on todella ikävää kontrollointia tehdä muista uhreja. Lisäksi on erittäin terveellistä viihtyä hetki itsensä kanssa. Jos se on hyvin vaikeaa, voi olla hyödyllistä pohtia miksi näin on.

Minä käytän kalenteria, jossa on viikkoaukeama. Suunnitelma laaditaan siihen kykyjensä mukaisesti. Ei pidä haukata liian suurta palaa, ja jos on ollut vuosia liikkumatta, kannattaa aloittaa pienin askelin, mutta riittävän usein. Salia ainakin kolme kertaa viikossa, ja vasta vähintään kuukauden säännöllisen treenin jälkeen, voi odottaa sen muuttuvan mukavaksi. Kroppa rääkyy kyllä ensin vastaan ja väsymys voi tulla yllätyksenä, mutta lopulta treeni kääntyy piristäväksi. Juuri siitä syystä on meitä aamutreenaajia. Kannattaa käyttää muuten värikyniä suunnitelmiin, jollain ihmeen tavalla ne toimivat aivoissa siten, että toiminta lähtee tehokkaammin käyntiin.

Koska olen aloittanut itse pohjalta, 46-vuotiaana ihan ensimmäisen kerran koskaan, voin sanoa, että jos ei ole kokeillut ei kannata tulla sanomaan, ettei pelitä. On eri asia jos ei halua, viitsi tai ei muuten vaan kiinnosta. Nekin on ihan ok, sillä meillä on vapaus omiin valintoihimme. Ihmiset ovat yksilöitä, joten motiivitkin ovat erilaisia. Minä en halunnut vielä kuolla. Lisäksi toipumisen myötä avautui mahdollisuus onnelliseen elämään. En ole koskaan kokenut olevani varsinaisesti onneton, mutta missään nimessä en ole ollut onnellinenkaan, ja se on johtunut ainoastaan ja vaan siitä, etten ole vähääkään arvostanut itseäni – saati sitten rakastanut. Sen ymmärtäminen, ettei onni ja onnellisuus tule muilta ihmisiltä vaan meistä itsestämme, on kaiken avain. Siksi treenaan itselleni, vaikka on mukava välillä höpötellä kavereiden kanssa salilla ja altaassa. Altaassa varsinkin, jos ei ole tarkkana, treeni heikkenee kellumiseksi, kun juttelee kavereiden kanssa.

Kuntosalin vieressä on maatalouskauppa Vivero, josta saa polttopuita. Se on alettava lämmittämään olohuoneen uunia, jonka lämmön seinässä oleva tuuletin kuljettaa muualle asuntoon. Lisäksi hankin pienen lämmittimen makuuhuonetta ja kylpyhuonetta varten. Tästä se lähtee elämä Espanjassa.

Myrskyä päin

Olen seurannut syksyn säitä Euroopassa ja tiedän, että ainakin Italiassa on kovia sateita. Juuri tänään Sloveniassa alkoi talvirengaspakko. Riskillä ajan nyt kesärenkailla. Näitä mietin ajaessani Unkarista kohti Andaluciaa.

Kroatia! Olen saapunut sumuiseen maahan, jossa näkyvyys on nyt huono. Panda joutuu jyrkkien mäkien vuoksi koville. Onneksi ei sada. Saavun Rijekaan, ja sumun paikoin väistyessä, saan ihailla uskomattoman kauniita maisemia. Taivas on sininen, ja edessäni tyrskyää huikean kaunis tummansininen meri vaahtopäineen. Upea paikka.

Sloveniaa on nelisenkymmentä kilometriä ja sade alkaa yltyä. Onneksi on vielä lämpöasteita, ettei jää pääse yllättämään. Kun ylitän Italian rajan, vettä tulee jo kaatamalla. Liikennettä on vähän.

Autolla ajaessa nautin hiljaisuudesta ja omista ajatuksistani. Voisin nimetä ajattelun yhdeksi harrastuksistani. Rankkasateessa ajaessani tulee mieleeni agressiivisuus ja väkivalta, liekö aggressiivinen keli siihen syynä. Minun elämääni ne ovat kuuluneet aina. Aggressiivisuuteni ja väkivaltaisuuteni ovat muodostuneet persoonallisuudesta, perintötekijöistä, ympäristötekijöistä ja kulttuurista, jossa olen elänyt. Jotkin mielenterveyden häiriöt sekä erityisesti samanaikainen alkoholiriippuvuus lisäävät väkivaltaisuutta, näin varmasti on ollut minullakin. Monella väkivaltaisesti käyttäytyvällä on myös jokin persoonallisuushäiriö. Kaikenlainen stressi voi altistaa myös väkivaltaiselle käytökselle. Väkivalta on tällöin opittu toimintamalli stressitilanteessa, josta on vaikea päästä pois. Nämä kaikki koskevat minua tavalla tai toisella.

Aggressiivisuus on myös positiivinen voimavara, joka antaa pystyvyyden, voiman ja rohkeuden tunteen sekä auttaa puolustautumaan koettua vääryyttä vastaan. Sen voi kanavoida harrastuksiin, työelämässä eteenpäin pyrkimiseen sekä itsestä huolehtimiseen. Ongelmaksi aggressio muodostuu, jos tunteet purkautuvat hallitsemattomasti väkivaltana. Aggressio voi myös kanavoitua itsetuhoisuutena ja johtaa itsemurhaan.

Aggression perustunteita ovat esimerkiksi suuttumus, viha, kauhu, kateus, raivo ja mustasukkaisuus. Aggressio voidaan jaotella kolmeen pääluokkaan: passiivis-aggressiivisuus, tuhoava aggressiivisuus (esim. toistuvat raivokohtaukset) ja rakentava aggressiivisuus.

Passiivis-aggressiivisesti käyttäytyvä henkilö ei osaa tai halua ilmaista tunteitaan suoraan. Hän mököttää, pitää mykkäkoulua, piikittelee verbaalisesti tai syyllistää muita omasta kurjuudestaan. Hän saattaa myös manipuloida lempeästi ja hyvää tarkoittaen läheisiään tai muita ihmisiä esim. työyhteisössä tai harrastuksissa. Tällainen henkilö aiheuttaa pahaa oloa ja huokuu negatiivista energiaa ympäristöönsä, minkä ympärillä olevat ihmiset aistivat, ja joihin se vaikuttaa eri tavoin. Passiivis-aggressiivinen käytös voi olla tehokas vallankäytön väline ihmissuhteissa.

Tuhoisa aggressio liitetään väkivallan eri muotoihin, joista yleisimpiä ovat fyysinen, henkinen, verbaalinen, seksuaalinen ja materiaalinen väkivalta. Jos tuhoava aggressio kohdistuu voimakkaasti läheisiin, puhutaan lähisuhde- ja perheväkivallasta. Sitä on esimerkiksi nykyiseen tai entiseen lähipiiriin kohdistuva hallitsematon raivostuminen, fyysinen satuttaminen, jatkuva kontrollointi, suutuspäissään esineiden rikkominen, uhkailu jne.

Väkivaltaisuuden yleisyydestä on vaikea saada tarkkaa tietoa, mutta tutkimusten mukaan joka viides parisuhteessa oleva suomalaisnainen on jossakin vaiheessa elämäänsä kokenut perheväkivaltaa, ja henkirikoksia Suomessa tehdään noin kaksinkertainen määrä EU-maiden keskiarvoon verrattuna. Ei sovi unohtaa, että myös miehet joutuvat parisuhteissa erimuotoisen väkivallan uhreiksi.

Väkivalta yleensä lisääntyy tai muuttuu raaemmaksi ajan kuluessa, jollei henkilö hanki itselleen apua. Muutoksen täytyy kuitenkin lähteä henkilöstä itsestään, väkivallan tekijän tulee itse haluta muutosta ja hakea apua.

Lapsuudessani oli monenlaista henkistä väkivaltaa hiljaisuuden, syyllistämisen ja mitätöimisen muodossa. Minun olisi kuulunut esikoisena olla poika, joten tätä virhettä pyrittiin korjaamaan ohjauksella miesten maailmaan. Tehdään siitä mies kaikesta huolimatta. Tulevaisuuttani suunniteltiin kysymättä minulta mitään, ja kaikki omat toiveeni tai mielipiteeni sivuutettiin armotta. Pettymykset, joita tuotin, ilmaistiin selkeästi joko jäätävällä hiljaisuudella tai sanallisella tuomitsemisella.

Fyysinen väkivalta alkoi pakkosyöttämisellä jo vauvana. Murrosiässä alkoi lyöminen ja potkiminen, jolloin jouduin pakenemaan joskus yöksi Hietsuun. Minusta tuli jo varhain taitava lukemaan ihmisiä, että osasin varautua tulevaan tilanteeseen, ja ennätin karkuun. Tämä on hyvin yleistä päihdekotien ja muiden epävakaiden kotien lapsilla.

Myöhemmin olen kiinnittynyt herkästi ihmisiin, joilla oli taipumus erilaiseen väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Se on ollut samanlaisuuden tunnistamista. Olen kokenut taloudellista väkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa, verbaalista väkivaltaa ja sitten olen joutunut ihan rikoksen uhriksi ryöstöjen takia, uhkailua, kiristystä, pettämistä, haukkumista, syyllistämistä jne. Kaikkea en silloin edes ymmärtänyt väkivallaksi, koska se oli arkipäivää.

Kaikki tuo teki myös minusta väkivaltaisen. Käytän verbaalista väkivaltaa varsin herkästi. Siihen liittyy myös äänen korottaminen ja aggressiivinen ruumiinkieli. Saan ihmiset pelkäämään itseäni varsin helposti. Henkistä väkivaltaa käytän jäädyttämällä ilmapiirin todella hyytäväksi. Joskus voin myös ihmisjoukossa tehdä ihmisestä täydellisen nollan kohtelemalla häntä kuin ilmaa. Eri tavoin ilmenevä manipulointi on myös tyypillistä minulle. Sanan säilä on ollut kuitenkin kaikkein pahin väkivallan muoto, jota olen käyttänyt, mutta olen myös paiskonut tavaroita ja käyttänyt fyysistä väkivaltaa ainakin lapsiini, luunappeja ja tukkapöllyjä tuli jos katsoin sen tarpeelliseksi. Yksikin kerta on liikaa ja ehdottomasti väärin.

Toisaalta olen kanavoinut aggressiivisuuden myös selviytymiseen ja monissa asioissa onnistumiseen. Olen suojellut sen avulla itseäni, lapsiani ja koiriani. Perimässä saamani “aggressiivisuusgeeni” on tehnyt minusta rohkean, en koe juurikaan pelkoa ryhtyessäni erilaisiin asioihin. Olen sen avulla saanut myös kokea suuria onnistumisia ja se on nyt voimavarana tässä toipumisessa. Elämän pelkääminen onkin sitten toinen juttu, jota olen kokenut, ja josta kirjoittelen myöhemmin enemmän.

Oman aggressiivisuuden kanssa olen opetellut elämään ja hakemaan siihen apua, sillä pahiten se vaurioittaa minua itseäni. En anna raivon tai vihan aktivoitua, sillä silloin on peli yleensä menetetty. En myöskään jää kaunan tunteisiin suunnittelemaan kostoiskuja. Hoidan ainoastaan oman osani tässä elämässä, ja pysyn mahdollisuuksien mukaan erossa kaikista tilanteista ja ihmisistä, jotka vievät joko hapen kokonaan ilmatilasta tai heikentävät sen laatua. Kukaan muu kuin minä ei voi huolehtia minusta ja rajoistani. Olen varsin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen ja siihen, että osaan rajata itseäni suhteessa muihin ihmisiin ja instituutioihin. Elämä on varsin mukavaa, kun on antanut muille ja itselleen anteeksi ja ottaa vastuun omista tekemisistään – ei muiden. Täydelliseksi ei koskaan tule ja huonoja päiviä tulee taatusti, mutta määrätyn tasapainon olen nyt saavuttanut. Päivä kerrallaan oikeilla toimenpiteillä hyvä tulee.

Puristan rattia Venetsian kohdalla, vettä tulee kuin aisaa. Juuri nyt on näillä seuduilla pahimmat tulvat 150 vuoteen. Kun viimeksi ajoin tällä tiellä, suunnilleen samassa kohdassa, Jerryn ja koirien kanssa matkalla Milanosta Sloveniaan, oli silloinkin voimakas ukonilma, ja vettä tuli kaatamalla. Pysyttelen siis keskikaistalla, vaikka ajonopeus edellyttäisi oikeaa laitaa. Sinne en mene, sillä näkyvyys on nolla. Yksi rekka räpsyttelee valojaan, mutta pääsee lopulta ohi, vaikka en väistä. Pääsen Garda-järven paikkeille ja ajan auton bensiksen oven viereen, hoidan Aishan ja olen unessa kun pää osuu tyynyyn, jonka asettelin ikkunaa vasten. Oli ollut hieno päivä kelistä huolimatta.

Kiinnostuneille linkkejä, joiden takaa löytyy vaikka mitä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4kivalta

Etusivu

https://www.miessakit.fi/toimintamuodot/lyomaton-linja/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aggressio