Näin Runebergin päivänä 5.2.2021 voitte vain mielessänne kuvitella kesän vihreyden ja kukkaloiston. Stadiin on saatu vanhan ajan helmikuu eli runsaasti lunta ja mittarikin näyttää tänään -15 astetta. Aurinko kuitenkin paistaa ja taivas on sininen. Kansallisrunoilijamme syntymäpäivästä tuli perin suomalaisesti sinivalkoinen.
Mutta nyt Espalle.
Rakastettu Esplanadin puisto, Espa, on suomen tunnetuin puisto ja Helsingin sydän, varsinainen cityelämän catwalk, jonne tullaan näyttäytymään, katselemaan ja oleilemaan. Puisto on erittäin suosittu ja hyvin hoidettu kaupungin vihreä keskusakseli. Espalla myös tapahtuu. Vappuna lakitetaan Manta, juhannuksena puistoon pystytetään juhannussalko.
Pitkin kesää Espan lavalla soi monenlainen musiikki. EMyös katusoittajat ja muut esiintyjät viihdyttävät puistossa kulkijoita. Joulukuussa osa puiston puista koristellaan tähtimäisin lampuin. Nyt koronavuoden 2020-21 talvinen valaistus oli ennennäkemättömän upea – kaupunki teki hienon työn. Espan esitykset huipentuvat elokuiseen Taiteiden yöhön.
Historiaa
Ennen kuin Espasta tuli puisto, se oli nykyiselle Pohjoisesplanadille ulottuneen, soistuvan ja haisevan Kluuvinlahden rantaa, kosteaa vesijättömaata. Aluetta kutsuttiin Pieneksi ja Suureksi vasikkahaaksi. Helsingin jälleenrakennuskomitean puheenjohtajan Johan Albrecht Ehrenströmin (1762- 1847) ja arkkitehti Carl Ludvig Engelin (1778- 1840) kaavassa vuodelta 1816 oli jo suunnitelma istutuksin koristetusta puistoakselista. Esplanadin puisto toi Helsinkiin mannermaista ilmettä ja lisäsi myös uuden ja komean keskustan paloturvallisuutta. Kaupunki oli puutalovaltainen, joskin kivitaloja rakennettiin Esplanadien varrelle kiihtyvään tahtiin.
1840-luvulla ryhdyttiin Kluuvinlahtea täyttämään uuden keskustan rakentamisen myötä. Nykyiseltä Senaatintorilta purettiin Ulrika Eleonoran kirkko ja kirkon ympäristössä ollut sora käytettiin puiston täyttämiseen. Suuri Vasikkahaka eli nykyiset Runebergin esplanadi ja Teatteriesplanadi valmistuivat Kappeliesplanadin jälkeen, ja puistoa jatkettiin 1840-luvulla aina Heikinkatuun (nykyinen Mannerheimintie) asti.
1800-luvun lopulla vetistä ja huonosti kasvavaa puistoa korotettiin vielä lisää, pohjaveden ulottumattomiin, koska kansallisrunoilija Runebergin patsas oli päätetty pystyttää juuri Espalle. Ajan tyylin mukaisesti puisto oli aidattu ja se suljettiin yöksi. Päivisin parempi väki piti puistoa näyttäytymispaikkanaan.
Helsingin ensimmäinen kaupunginpuutarhuri, ruotsalaissyntyinen Svante Olsson (1856 -1941) toimi kaupungin puutarhurina 1889- 1924. hän uusi puiston istutuksia tuoden sinne eksoottista väriä. Nurmelle istutettiin kesäksi palmuja ja Runebergin patsaan ympäristöä koristivat kaktuksista ja mehikasveista sommitellut niin sanotut tapettiryhmät.
Puisto on muotokieleltään arkkitehtonista tyyliä puukujanteineen ja istutuksineen. Puistoa molemmin puolin reunustavat lehmusrivistöt muodostavat salimaisen tilan. Vanhimmat lehmukset tilattiin 1844 Saksasta. Osa niistä alkaa jo olla tiensä päässä. 1860-70-luvuilla istutettiin Teatteri- ja Kappeliesplanadin puut. Runebergin esplanadi sai lehmusrivistönsä 1882.
Puita on uusittu tarpeen mukaan koko puiston olemassaolon ajan. Uusiminen on aiheuttanut usein vilkasta julkista debattia. Puiden uusiminen on jälleen ajankohtaista, ja se aiheuttaa suurta päänvaivaa rakennusviraston asiantuntijoille: uudistaako kaikki kerralla vai riveittäin tai ryhmittäin ja pitäisikö jättää puuvanhuksia uusien taimien lomaan muistoksi puiston yli 200-vuotisesta historiasta.
Kasvillisuus ja hoidon haasteet
Puiston suuren peruskorjauksen yhteydessä vuonna 1998 uusittiin osa lehmusrivistöstä ja vanhentuneet rusovaahteraryhmät. Remontin jälkeen puistoon tuli lisää valoa ja sen käyttö lisääntyi. Nykyisin sinne tullaan lounaspiknikille tai viettämään iltaa töiden tai koulun jälkeen. Puisto on suosittu tapahtumien pitopaikka aina polttaritempauksista musiikkiesityksiin.
Suuren kävijämäärän vuoksi puistoa joudutaan siivoamaan myös viikonloppuisin ja puhtaanapito on puiston keskeisin hoitotoimi. Suotavaa olisi, että rakastetun puiston käyttäjät osoittaisivat rakkautensa viemällä roskat roskiin. Tähän on kehotettu useana vuonna rakennusviraston kampanjakylttien avulla. Jopa puhuvia on kokeiltu, ne ovat huudelleet kiitoksia roskia saadessaan.
Jalojen lehtipuiden lisäksi Espalla on paljon kukkivia puita ja pensaita. Kesäkuun alussa kukkiva, korkea ja komea punakukkainen koristeomenapuu on vanhaa “Malus nipising”- lajiketta. Myös syreenit, kultasateet, orapihlajat ja hevoskastanjat ilahduttavat kukin Nollaan alkukesällä.
Kukkaistutukset Runebergin Esplanadin ruusuja lukuun ottamatta ovat pääsääntöisesti yksivuotisia kausikukkia. Kevät alkaa vapun jälkeen, kun kaupungin puutarhalla hyödetyt sipulikukat istutetaan puistoon. Ennen juhannusta tulevat värikkäät kesäkukat, ja syksyllä kesän väriloisto vaihtuu hillittyihin havu- ja kanervapainotuotteisiin talvi-istutuksiin. Ruusut kukkivat juhannukselta aina marraskuulle asti. Suuret puut alkavat joulun lähestyessä kimmeltää, kun kaupunki koristelee ne pienin lampuin pimeää aikaa piristämään.
Kalusteet
Esplanadi sai uudet penkit peruskorjauksen yhteydessä. Nykyiset penkit ovat varta vasten suunniteltu Espalle ja ne valmistetaan kaupungin konepajalla. Sama malli hieman eri värityksellä on käytössä myös Vanhassa kirkkopuistossa, Ritaripuistossa, Sinebrychoffin puistossa, Johanneksen kirkon puistossa ja Koulupuistossa.
Espan puiston valaisimet jäljittelevät historiallisia kaasulyhtyjä. Puiston valo saattaa vaikuttaa liian valkoiselta verrattuna entisajan kaasulyhtyihin. Nykyvalaisimiin verrattuna Espan valaisimet ovat matalampia ja lampputyypiltään vähiten häikäisyä aiheuttavia elohopeavalaisimia. Elohopeavalaisimet vaihdetaan kuitenkin EU:n edellyttämiin vähemmän energiaa kuluttaviin valaisimiin. Vaihdon yhteydessä Espan valaisimet saavat lämpimämmän värin.
Kappeliesplanadi
Tarinan mukaan Pienessä Vasikkahaassa paimenpoika, latinaksi pasta, möi maitoa vaatimattomasta kojusta. Kojua alettiin leikkisästi kutsua kappeliksi. Seuraava “kappeli” sijaitsi sekin vaatimattomalla “Vasikkahaka-Espalla”: sokerileipuri Jerngreen rakensi vuonna 1840 kävelijöiden tarpeita varten puistoon temppelinmuotoisen myyntikojun, josta sai ostaa virvokkeita.
Vuonna 1867 kaupunki rakennutti puistoon arkkitehti Hampus Dahlströmin (1829-1882) suunnitteleman kauniin kesäravintolan, jolle oli luontevaa antaa nimeksi Kappeli. Ensimmäinen soittolava rakennettiin Kappelin viereen samoihin aikoihin ja siellä esiintyi usein sotilassoittokunta. Nykyisin Kappeli on ympärivuotinen kahvila, baari ja ravintola. Se on edelleen suosittu kohtaamisia tapaamispaikka.
Nykyinen Espan lava Kappelin edustalla on 1930-luvulla rakennettu lasiseinäinen kesäestradi, jonka runsaasta ohjelmatarjonnasta voi nauttia vapusta elokuun loppuun. Lavalla esiintyy kesäisin noin 200 esiintyjäryhmää Suomesta ja eri puolilta maailmaa. Suomen pisimmäksi jazzfestivaaliksi kutsuttu Jazz-Espa sekä uutta kansanmusiikkia esittelevä Etno-Espa ovat vakiinnuttaneet paikkansa kesän ohjelmistossa. Myös maakuntapäivien ja Helsinki-viikon esiintyjät ovat jo vuosia viihdyttäneet niin helsinkiläisiä kuin Helsingissä vierailevia matkailijoitakin. Toimintaa koordinoi Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus.
Lavan molemmilla puolilla olevat veistokset ja vesialtaat ovat kuvanveistäjä Viktor Janssonin (1886-1958) suunnittelemia. Kappelista katsoen oikealla leikkii kaksi vedenneitoa “Aallotaria”-veistoksessa. Suuremman merenneidon mallina on ollut kuvanveistäjän tytär, muumien äiti, kirjailija Tove Jansson (1914-2001). Vesiallas veistokseen lavan toisella puolella kantaa nimeä “Hei vaan”. Siinä suloinen pieni poika ratsastaa kalan selässä.
Molemmat teokset tilattiin taiteilijalta vuonna 1942 puiston kaunistukseksi. Altaiden ympärille on istutettu monivuotisia perennoja kuten kuunliljoja ja talveksi kasvihuoneeseen vietäviä eksoottisia sinisarjoja. Suuret kesäkukka-astiat ilahduttavat musiikkia kuuntelevaa yleisöä.
Kappeliesplanadilla on myös ulkoilmakahvila ja yleinen wc ravintolan päädyssä. Kiertoajelubussien ja opastettujen kävelyjen lippuja voi ostaa kahvilarakennuksen kioskista. Bussien pysäkki on Fabianinkadulla.
Runebergin Esplanadi
Runebergin esplanadilla kukkivat ruusut leikattujen tuhkapensasaitojen suojassa. Komeat pylväshaavat korostavat hiekkaympyrää, jonka keskustassa, näyttävän kukkaryhmän ympäröimänä on kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin (1804-1877) patsas. Se on Helsingin ensimmäinen julkinen muistomerkki.
Patsaan paljastustilaisuus 6.5.1885, kahdeksan vuotta ihailun runoilijan kuoleman jälkeen, oli suuri isänmaallinen kansanjuhla. Läsnä oli 20 000 henkilöä, etunenässä kaikki senaikaiset silmäätekevät sekä tietenkin patsaan puuhamiehenä toiminut kirjailija ja kulttuuripersoona Zacharias Topelius. Ihmiset olivat sytyttäneet kynttilöitä ikkunalaudoille isänmaallisessa hengessä. Sanotaan, että siitä juontaa juurensa tapa sytyttää kynttilät ikkunoille itsenäisyyspäivän iltana.
Patsas tilattiin Runebergin omalta pojalta, kuvanveistäjä Walter Runebergiltä (1838-1920). Kahdeksan metriä korkean patsaan jalustassa on karhuntaljan pukeutunut Suomi-neito. Neidon oikeassa kädessä on laakeriseppele ja jalkojen juuressa Runebergin teoksista koottu kirjapino. Neidon vasen käsivarsi nojaa tauluun, jossa on “Maamme”-laulusta, “Vårt land”, ensimmäinen ja kaksi viimeistä säettä. Ne ovat “Vänrikki Stoolin tarinoista” vuodelta 1848. Jalustan sivuilla on teksti: “Suomen kansa maamme laulajalle – af Finlands folk”.
Runebergin nimeä ei patsaassa ole, koska oli itsestäänselvyys, ketä patsas esitti. Vielä tänäänkin “Runski” on kaupunkilaisten suosima kohtaamispaikka ja turistien kuvauskohde. Lokit tähyilevät mielellään Runskin pään päältä Havis Amandaa. Helsinki-päivänä 12.6. patsaan juurella on usein Hyde Park -tyylinen vapaan sanan paikka teemalla “Puhuu kuin Ruuneperi”.
Teatteriesplanadi
Ravintola Teatteri. 
Z. Topelius 
Eino Leino 
Ruotsalainen teatteri -Svenskan. 
Teatteriesplanadia hallitsee Ravintola Teatteri ja Svenska Teatern, Ruotsalainen teatteri, tuttavallisesti Svenskan. Helsinki sai vuonna 1827 ensimmäisen teatterirakennuksensa, jonka suunnitteli Carl Ludvig Engel. Aiemmin kiertävät seurueet olivat näytelleet tavaravarastoissa, ladoissa ja muissa väliaikaisissa tiloissa.
Engelin suunnittelema, pieni puusta rakennettu teatteri kävi pian ahtaaksi. Se purettiin ja kaupunkiin nousi uusi kivestä tehty teatteritalo paikalle, jossa nykyinen Svenskan sijaitsee. Talo vihittiin käyttöön 28. marraskuuta 1860. Piirustukset olivat ruotsalaissyntyinen arkkitehdin Georg Theodor von Chiewitzin (1815-1862) käsialaa. Vasta akennetun talon tarina jäi kuitenkin lyhyeksi. Toukokuun 8. päivän vastaisena yönä 1863 teatteri tuhoutui rajussa tulipalossa.
Rakennustyöt käynnistyivät nopeasti uudelleen. Seuraavan teatteritalon vastaava arkkitehti oli pietarilainen Nikolai Benois (1813-1898), tsaari Nikolai I:n hoviarkkitehti. Jo syksyllä 1866 teatteri seisoi valmiina samalla paikalla kuin edellinenkin. Svenska Teatern laskee perustamisvuodekseen juuri vuoden 1866. Vuosina 1935-1936 teatteritaloa modernisoitiin ja laajennettiin arkkitehtien Eero Saarisen (1910- 1961) ja Jarl Eklundin (1876- 1962) johdolla. Arkkitehdit jättivät teatterin sydämen, Nikolai Benois’n 1860-luvulla luoman kauniin punaisen ja kultaisen katsomotilan miltei koskemattomaksi.
Teatteriespanjan kohdalla puisto on varjoisampi kuin muu puisto. Siellä on miellyttävän viileää istuskella ympyrän muotoisella aukiolla. Vanha hevoskastanja ihastuttaa kukinnallaan kesäkuun alussa. Ravintolan terassin vieressä kukkivat puistoatsaleat, hortensiat ja kausikasvit.
Vanhojen puiden varjossa ovat kahden merkkimiehen muistomerkit. Ensimmäinen on Runebergin hyvän ystävän, kirjailija Zacharias Topeliuksen (1818-1898) muistomerkki. Topelius vaikutti aikanaan merkittävästi suomalaisten käsityksiin itsestään ja maastaan. Topeliuksen sadut ja kertomukset ovat edelleen ajankohtaisia. esimerkiksi “Varpunen jouluaamuna” on yksi rakastetuimpia joululaulujamme.
Kun Topeliukselle alettiin puuhata muistomerkkiä 1920-luvulla, uudet tuulet tekivät tuloaan. Haluttiin luopua näköispatsaista ja ottaa tilalle symboliikkaa. Kuvanveistäjä Gunnar Finne (1886- 1952) voitti vuonna 1928 Svenska Litteratursällskapetin järjestämän muistomerkkikilpailun. Teos “Taru ja totuus” paljastettiin 1932, kun Topeliuksen kuolemasta oli kulunut 34 vuotta.
Muistomerkissä on kaksi vertauskuvallista neitohahmoa. Taru kantaa käsissään sadun kruunupäistä lintua ja Totuuden kämmenellä on totuuden liekki. Patsaan jalustassa on Topeliuksen muotokuvamedaljonki ja nimi. Neitohahmot ovat kääntyneet vastakkaisiin suuntiin. Totuus katsoo puistoon ja Taru Pohjoisesplanadin jalkakäytävälle. mutta tilanne oli alun perin toisin. Kun sodan takia pommitusten alta pois kuljetettu veistos palautettiin paikalleen kesällä 1945, se ilmeisesti vahingossa käännettiin nykyiseen suuntaansa. Veistos on kiinnitetty tiukasti jalustaansa, joten sen palauttaminen alkuperäiseen asentoon saattaisi vaurioittaa sekä jalustaa että veistosta. Finne itse ei koskaan puuttunut teoksen kääntymiseen.
Taru ja totuus aiheutti aikoinaan kivaan patsaskiistan, joka oli luonteeltaan myös poliittinen ja kielikysymykseen liittyvä. Finnen vertauskuvallinen ehdotus oli ankara pettymys niille, jotka olivat toivoneet veistoksen olevan Topeliuksen oman ajan realistisen hengen mukainen. Kirjailija Maila Talvion (1871- 1951) myötävaikutuksella kerättiin kansalaiskeräyksellä rahat Ville Vallgrenin (1855- 1940) jo vuonna 1909 tekemän “Topelius ja lapset” -patsaan pronssiin valua varten. Vallgren oli kaavaillut sitä Topeliuksen hautamuistomerkiksi. Patsas ehdittiin paljastaa vuonna 1932 juhlallisin menoin Koulupuistikossa, Ratakadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa, Flooran päivänä 13.5., puoli vuotta ennen “Tarua ja Totuutta”.
Viistosti Topeliuksen takana on suomalaisen lyriikan klassikon, suuren Eino Leinon (1878- 1926) patsas. Sen on suunnitellut Leinon hyvä ystävä Lauri Leppänen (1895-1977). Eino Leinon seura, Suomen Kulttuurirahasto ja Kustannusosakeyhtiö Otava järjestivät 1948 Eino Leinon muistomerkkikilpailun. Lopullinen tulos ratkesi vasta 1951 järjestetyssä kutsukilpailussa. Muistomerkki paljastettiin 1953, kun Leinon kuolemasta oli kulunut 27 vuotta.
Muotokuvataiteilijana ja sankarimuistomerkkien suunnittelijana ansioituneen Leppäsen veistos on dynaaminen, massiivinen ja hyvin ilmaisuvoimainen. Ajan hengen mukaisesti erityisesti runoilijat esitettiin haltioituneena ja innostuneina. Leinon tukka ja viitta hulmuavat ja hän näyttää komealta kuin häntä esittävistä valokuvista voisi päätellä. Pronssinen muistomerkki on jalustoineen 4,2 metriä korkea.
Kuvanveistäjän nuoret kollegat ja ateljee-avustajat tekivät Leinon patsaalle kepposen ja painoivat viiden markan kolikon runoilijan ojennettuun vasempaan kämmeneen ennen veistoksen pronssivalua. Runoilija oli heidän mielestään ehkä rahan tarpeessa. Kolikko on edelleen paikoillaan. Eino Leinon Seura kukittaa patsaan 6.7., joka on Leinon kunniaksi nimetty runon ja suven päivä.
Leinon runosta Väinämöisen laulu on veistokseen valettu siteeraus:
“Yksi on laulu ylitse muiden:
Ihmisen aatteen hengen ankara laulu”.
Lähteet:
Nummi Elina, 2010, Vihreät sylit – Kävelyretkiä Helsingin puistoihin.
Sari Kuoppala 